Kuva: All Over PressSuomen Suvi Minkkinen taisteli torstaina hienosti kuudenneksi ampumahiihdon maailmancupin Annacyn pikakilpailussa.Minkkinen ampui puhtaasti ja hiihti myös varsin mainiosti. Monet muutkin kärkinimet selvisivät ilman sakkokierroksia, ja aivan kaikkia Minkkinen ei pystynyt haastamaan ladulla.Minkkisen valmistautuminen kisaan ei ollut helppo. Naisella on ollut ruokamyrkytyksen oireita. Hän puhui asiasta torstain kisan jälkeen ja paljasti, että hänellä oli selvä viesti huollolle.– Tuo oli varmasti kyllä se ihan täydellinen kaikkia lähtökohtiin nähden. Sanoin aamulla huollolle, että tehkää hyvät sukset, että pääsen pois sieltä. Pojat tekivät kyllä työtä käskettyä hyvin. Varmaan sitten ekaa kertaa täällä ikinä onnistuin rakentaa sen kisan riittävän maltilla.Monesti on tullut lähdettyä vähän liian kovaa. Tämä rata on aika petollinen. Tuossa on olevinaan pitkä lasku penkalle, mutta siinä pitää kuitenkin tehdä tosi paljon töitä, että siinä pysyy vauhti.– Ehkä vähän lopussa tuntui, että päästäkin alkoi pikkuisen rajoitinta lyömään päälle. Kuinka tiukille uskaltaa, kuinka aikaisin mennä, mitä se kroppa sanoo. Eka kierros tuli helpolla, toka kierros oli myös vielä hallussa. Viimeinen oli vähän tunnustelevaa. Hanna Öberg meni siinä edellä omaa keskimmäistä kierrostaan. Yritin vain pitää siinä selän lähellä. Sain nyt ainakin sen sekunnilla sen sijaan nitistettyä. Jos tuolla kukitukseen pääsee, niin olen kyllä tosi tyytyväinen, fiilisteli Minkkinen.Viikonloppu jatkuu lauantaina takaa-ajolla. Minkkinen varoitteli, että on myös huonompia aineksia.– Ehkä tällaisissa ruokamyrkytysjutuissa monesti haasteena on se, että energia saattaa yhteen kisaan riittää. Varmasti huominen (perjantai) välipäivä tulee taas tarpeeseen sen suhteen, että saa vähän varastoja täyteen. Toivotaan, että on hyvin energiaa kisata sitten vielä kaksi kisaa.LUE MYÖS: Jonne Virtanen jyrisi Atleetille: “Se on ihan perseestä” (Atleetti.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Ampumahiihto Suvi Minkkinen Tuoreimmat Uutiset Nyt se alkoi: Sergio Perezin leiristä tyly viesti Valtteri Bottakselle IS: Sonja Leinamon rakkauselämä aiheutti erikoisen sopan Minja Korhosen kilpasiskon kuppi meni nurin: ”Siis oikeasti, mitä ihmettä?” Montrealin päävalmentajalta kysyttiin Patrik Laineesta – vastaus vetää hiljaiseksi Anne Kyllösen tilanteesta surullinen tieto Urheilucast: HIFK virittelee shokkikaappausta – pöydällä iso kysymys Olli Jokisesta Kaisa Mäkäräinen ei voinut käsittää, mitä Suomen päävalmentaja päästi suustaan tv-lähetyksessä Valtteri Bottas laittoi härskin viestin Tiffany-rakkaalleen – naisen vastaus oli sitten melkoinen Ylellä paljastettiin: Tunnettu suomalaismies saapui seuraamaan Suvi Minkkisen otteita VM: Yksi asia Kalle Rovanperän ajamisessa sai asiantuntijan pettymään Naisten päävalmentajalta suoraa tekstiä Krista Pärmäkoskesta: ”On kaksi vaihtoehtoa” Pöydällä shokkiratkaisu: Kieltäytyykö Suomen hiihtotähti olympialaisista? Tätä ei nähty televisiossa: Hiihdon maailmantähdelle kävi huonosti – seuraukset olivat rumat Wilma Murto avautui henkilökohtaisesta elämästään – mukaan tuli myös kolmas osapuoli Huomasitko? Norjan supertähdeltä pöyhkeä ele Minja Korhosta kohti Lue myös: IS: Sonja Leinamon rakkauselämä aiheutti erikoisen sopan Talvilajit 20.01.2026 - 16:53 Lasse Honkanen Minja Korhosen kilpasiskon kuppi meni nurin: ”Siis oikeasti, mitä ihmettä?” Talvilajit 20.01.2026 - 14:54 Lasse Honkanen Anne Kyllösen tilanteesta surullinen tieto Talvilajit 20.01.2026 - 10:45 Lasse Honkanen