Kuva: All Over PressAleksi Ojala kilpaili lauantaina viimeistä kertaa Suomen väreissä. Hänet hylättiin Ruotsi-ottelun 10 000 metrin kävelyssä.Ojala ei harmitellut suuremmin sitä, että lauantaina tuli hylkäys. Kaikki oli pelissä. Hän avasi myös päätöstään lopettaa uransa. – Uran päätös tuli taputeltua jo viime joulukuussa. Karuna faktana tuli eteen, että 35 kilometriä ei kansainvälisellä puolella niin paljon arvosteta. Tuli eteen, että on aika siirtyä eteenpäin, Ojala sanoi SUL:n tiedotteessa.Ojalan päämatka 50 kilometriä poistui ensin arvokisoista. Sen tilalle tuli 35 kilometriä, jota ei kuitenkaan nähty Pariisin olympialaisissa. Se on kyllä mukana vielä Tokion MM-kisoissa 2025. – Lajin kuuluu kehittyä, mutta sen suunta on sellainen, jossa en välttämättä näe itseäni enää mukana urheilijana, Ojala sanoi. Maaottelun 10 000 metrin ratakävelyn voitti Ruotsin Perseus Karlström ajalla 39.53,82. Jerry Jokinen oli toinen ennätyksellään 40.25,20. Joni Hava oli minuutin aikasakon rasittamana kolmas ajalla 41.14,50.Enni Nurmi voitti naisten 5000 metrin ajalla 22.30,47 ja Tiia Kuikka ja Elisa Neuvonen sinetöivät Suomen kolmoisvoiton ajoin 23.14,30 ja 23.26,09.Lähde: SUL:n tiedoteLUE MYÖS: Antero Mertaranta lyttäsi Suomen seiväsnaisen tylysti: ”Siis naurettava” (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp 10km kävely Aleksi Ojala Kävely Ruotsi-ottelu Lue myös: Reetta Hurskeelta rankka henkilökohtainen päivitys – yksi hetki muutti koko elämän kuin taikaiskusta Yleisurheilu 23.07.2026 - 07:55 Lasse Honkanen Saara Keskitalo romahti täysin – SE-naisen touhulle täystyrmäys: ”Alkuerät ja näkemiin” Yleisurheilu 22.07.2026 - 19:50 Lasse Honkanen Tapaus Krista Tervo – nyt keskustellaan täydestä katastrofista Yleisurheilu 22.07.2026 - 11:42 Lasse Honkanen