Kuva: All Over PressTopias Laine ja Suvi Kemppainen voittivat sunnuntaina Pihtiputaan keihäskarnevaalin pääkilpailut ensi kertaa urallaan.Laine heitti Kalevan kisojen jälkeen toisessa perättäisessä kilpailussa yli 80 metriä ja voitti tuloksella 80,90. Kemppainen voitti naisten kilpailun kauden parhaallaan 56,92, mutta loukkasi epäonnekseen polveaan viimeisessä heitossa. Helsingin Kisa-Veikkoja edustavalle Laineelle voitto maistui. Tasaisen alkukauden jälkeen tulossarjoihin on löytynyt Laineen kaipaamia ”piikkiheittoja”.– Heittäminen tuntuu nyt hyvältä. Alkukauden junnasin siinä 77 metrin pakeilla. Kuortaneelta eteenpäin tasoon on tullut pari-kolme metriä lisää ja nyt parissa viimeisessä kilpailussa olen päässyt 80 metrin paremmalle puolelle, Laine toteaa Suomen Urheiluliiton verkkosivuilla.Vasa Idrottssällskapin Jarmo Marttila oli Pihtiputaalla toinen heitettyään kauden parhaansa 78,90. Kuopion Reippaan Taneli Juutinen oli kolmas tuloksella 75,06.Kemppainen voitti Pihtiputaan naisten kilpailun uransa kolmanneksi parhaalla tuloksella 56,92, jolla hän menee kesän kotimaan tilastossa kolmanneksi. Kilpailu päättyi kuitenkin epäonnisesti, kun Kemppaisen jalka lipesi ja samalla polvi sai tällin ja kipeytyi hänen viimeisessä heitossaan.Kajaanin Kipinää edustavalle Kemppaiselle se oli harmittava takaisku, sillä hän on aiemmin kuntouttanut vasemman jalan polvivammaa.– Tämä oli minulle tosi tärkeä kilpailu. Oli mukava onnistua ja saada paras tulos vuoden 2020 jälkeen, kun vasemman poljen kanssa on ollut ongelmaa, Kemppainen huomauttaa.Turun Urheiluliiton Elina Kinnunen oli toinen uudella ennätyksellään 55,80. Viisi vuotta vanha entinen ennätys parani 39 senttiä ja sarja oli muutenkin hyvä.Kinnusen seurakaveri Sanne Erkkola heitti hänkin kauden parhaansa 53,77 ja sijoittui kolmanneksi.LUE MYÖS: Kuin salama kirkkaalta taivaalta – Ella Junnila tarjosi yllätyksen rakkaalleen (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Keihäänheitto Suvi Kemppainen Topias Laine Tuoreimmat Uutiset Anita Korva teki paluun hiihtokisoihin – tässä vaiheessa selvisi brutaali totuus Tämä oli viimeinen pisara – uutinen Patrik Laineesta oli liikaa vaimolle VM: Jari-Matti Latvala puhui avoimesti ongelmistaan Janni Hussin kanssa Muistatko Kari Lehtosen? NHL-mies lopetti ilmoittamatta kenellekään ja löysi täysin uuden uran Anne Kyllönen hempeili somessa – ei olisi koskaan voinut uskoa, että tullaan tähän pisteeseen Raskaansarjan nyrkkeilyssä juonitaan kahta superottelua – vuosien piina päättyisi Villi visio: Tekeekö Red Bull shokkiliikkeen F1:n kuskimarkkinoilla? Hiihtomiehen mitta on täynnä – vaatii Johannes Kläbon käyttämiä aineita julki Florida Panthersin NHL-pomo puhui nyt suunsa puhtaaksi Aleksander Barkovin tapauksesta Suomen hiihtonaiset vaihtoivat vapaalle – juhlakunnossa Ylläksellä Kulissit romahtavat – Johanna Matintalolta tyly totuus Ylelle Max Verstappenille povataan musertavaa F1-uutista Tämä ottelu oli liikaa – Tyson Fury lausui hyytävät sanat tiimilleen Rakkaus kukoistaa – Suvi Minkkinenkin reagoi ilouutiseen Raimo Helminen ja radikaali ratkaisu – ”Ei tämä voi vain jatkua näin” Lue myös: Alisa Vainio pisti hynttyyt yhteen somevaikuttajan kanssa – ensimmäinen video julki Yleisurheilu 25.03.2026 - 21:41 Lasse Honkanen Kautta aikojen kakkoseksi – suomalaiselta moukarinaiselta kunnon kaari Yleisurheilu 25.03.2026 - 07:45 Lasse Honkanen Silja Kosonen teki kaikessa hiljaisuudessa katoamistempun – nyt selvisi mistä oli kyse Yleisurheilu 24.03.2026 - 11:55 Lasse Honkanen