Video: Sportivo TV

Aituri Hilla Uusimäki teki kesällä 400 metrin aitojen Suomen ennätyksen. Nainen ei kuitenkaan ole täysin tyytyväinen sesonkiinsa.

Uusimäki on nyt laittanut kauttaan pakettiin Instagramissa. Hän myönsi, että kaikesta huolimatta fiiliksenä on ennen kaikkea pettymys.

– Kausi 2026 oli ja meni. Mietin haluanko tehdä minkäänlaista yhteenvetoa siitä, koska edelleen mieli on sen suhteen aika tyhjä ja päällimmäisenä kesää määrittelee vieläkin vaan EM-kisapettymys. Ehkä just siks on kuitenkin tärkeää kirjoittaa tämä, etenkin mua itseäni varten, koska siitä epäonnistumisesta huolimatta saavutin isoja juttuja. Jopa sellaisia, joihin muutama vuosi sitten en edes itse enää uskonut mulla olevan mahdollisuuksia.

Uusimäki ei silti peitellyt sitä, että SE-aika on iso juttu hänelle. Pitkä tie on kuljettu, ja se on johtanut tähän pisteeseen.

– Ensinnäkin tietysti hitsi Suomen ennätys!! Ennätys, josta jo pienenä tyttönä oon haaveillut. Yksittäistä tulosta tärkeämpää oli kuitenkin nousu aivan uudelle tasolle. Viiden parhaan juoksun keskiarvo oli 54.65, kun viime vuonna se oli 55.47. Se on iso juttu varsinkin sen kannalta, missä halutaan olla parin vuoden päästä. Siitäkin huolimatta, kaudesta jäi isosti tunne, että paras tulos jäi piippuun. Turhauttavaa, mutta samalla niin innostavaa tässä lajissa, että täydelliset onnistumiset on todella harvinaisia.

– Kaikki te, jotka ootte ollut mahdollistamassa tätä kaikkea, kiitos! Ennen kaikkea Petra ja muu tiimi ympärillä, ollaan yhdessä rautaa! Tänä vuonna on vaan vahvistunut fiilis siitä, että ollaan löydetty sellaiselle tielle urheilemisen kanssa, jolla voin edetä ihan mihin vaan! Parikymppisen Hillan ongelmat on käyty läpi jo riittävän monta kertaa, mutta en anna itteni unohtaa, minkä kaiken läpi tähän pisteeseen on tultu. Jep, jo 30-vuotias, mutta I’m not done yet. Not even close.

– Valtava kiitos myös kaikille tänä kesänä kentillä kannustaneelle ja tsemppiviestejä laittaneelle. On ollut ihanaa miten moni on elänyt hengessä mukana.

Uusimäki kertoi puolestaan Instagram Storiesissa, että loman alun bileilta johti valitettaviin seurauksiin.

– Kolme viikkoa lomaa sisältänyt mm. Pinja Paanasen upean mekon ulkoilutusta. Ja sen seurauksena kaksi viikkoa nuhassa

Päivitys tästä.

LUE MYÖS: Lotta Kemppisen treenivideo räjähti somessa – ”Wow” (UrheiluAreena.fi)