Kuva: All Over PressOliver Helander otti keihäänheiton EM-pronssia 85,75 metrin kaarella Roomassa. Helander oli putoamassa kolmelta viimeiseltä kierrokselta, kun hän heitti pronssia tuoneen kaaren kolmannellaan.– Vähän piti suuttua, että se keihäs lensi jonnekin. Otin sitten oman keihään ja se lensi vähän paremmin kuin muut.– Yritin saada kolmanteen vähän paremman rytmin ja tuen pitämään paremmin ja ne onnistuivat aika hyvin, kommentoi Helander SUL:n tiedotteessa.Helander teki kovan ratkaisun, kun hän päätti jättää viidennen kierroksen heiton väliin.– Päätin, että jos kukaan ei tulee ohi viidennellä kierroksella, jätän sen väliin ja koetan parantaa viimeisellä heitolla, mutta se ei nyt ihan onnistunut.– On se jollakin tapaa aika iso helpotus. Olen minä kuitenkin käynyt arvokisoissa aika monta kertaa ja mitali on ollut tavoite aika monessa niistä, mutta aiemmin en ole onnistunut siinä. Nyt tuntuu todella hyvältä, kun se onnistui, Helander sanoi. Näytä tämä julkaisu InstagramissaHenkilön Oliver Helander (@ohelander) jakama julkaisu LUE MYÖS: Suomalaiselle huippulupaukselle kauden kolmas joukkue – ensimmäinen peli yhä pelaamatta (Atleetti.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp EM-yleisurheilu Oliver Helander Tuoreimmat Uutiset Oliver Solberg teki selväksi – hänet on veistetty eri puusta kuin Kalle Rovanperä Vedätys paljastui: Krista Pärmäkoski joutui ikävään tilanteeseen Italiassa THF: Jesse Puljujärveä kaduttaa – yksi virhe maksoi valtavan hinnan NHL-uran suhteen Kaisa Mäkäräinen ilmestyi yllättävään paikkaan Sieltä se tuli: Jonne Halttunen sanoi suoraan totuuden IS:lle Nuorten Leijonien pelaaja säkenöi MM-kisoissa – NHL-seuran fanit sulaa vahaa Uutispommi: Hiihtotähti lopettaa uransa Tour de Skin alla Shokkikäänne: Red Bull -ässä lähdössä toiseen F1-talliin Kaleva: Riitta-Liisa Lassilalta mieletöntä dominointia 47-vuotiaana – häkeltyi itsekin Toyota-tähti ällistyi Kalle Rovanperän toiminnasta Max Verstappen otti yhtäkkiä esille Valtteri Bottaksen nimen – tämän hän halusi sanoa Suomalaiset hiihtotähdet julkaisivat hempeän yhteiskuvan SaiPan Raimo Helminen lausui IS:lle selvät sanat Jokereiden toiminnasta Täysin ylivoimainen moottori? F1-tähdellä melkoinen tieto tulevasta Tämä voidaan haudata – Jari-Matti Latvala kertoi IL:lle ikäviä ralliuutisia Lue myös: Wilma Murto muuttui täysin – ystävä lausui paljonpuhuvat sanat Yleisurheilu 12.12.2025 - 08:17 Lasse Honkanen Wilma Murto veti johtopäätöksensä harjoitusten jälkeen Yleisurheilu 22.11.2025 - 22:34 Lasse Honkanen Nooralotta Neziri teki shokkiratkaisun – ”Se oli tosi pelottavaa” Yleisurheilu 06.10.2025 - 11:01 Lasse Honkanen