Suomalaiseen yleisurheilukauteen tuo pienen lisämausteen keihäänheittäjä Sanni Utriaisen paluu. Hän tulee takaisin seitsemän vuoden tauon jälkeen.

Utriainen on fiilistellyt lähestyvää paluutaan Instagramissa. Hän teki selväksi nauttivansa nyt eri tavalla kokemuksestaan.

– Kesä on ihan just sekunnin päästä täällä. Hurja ajatella, että eka kisa voi olla jo ens kuussa,
7 vuoden tauon jälkeen! Silleen ihan rauhassa, että pitäähän tota keppiä päästä ulkoiluttaan eka, että kehtaako sitä mihinkään kisoihin mennä? – mutta se mikä on ollu kyl hienoo, niin urheilun ilo!

– Huvittavaa, että vasta tässä kohtaa pystyy täysin vapautuneesti vaan nauttiin siitä mitä voi ja pystyy tekeen. Nuorempana pantaa kyllä kiristi, että missä ”pitäisi” jo olla. Aika turha sana muuten toi ”pitäis”. Siinä keskittyy liikaa hutiloimaan ja kauhomaan tulevaa, ku vaan keskittyis nykyhetkeen. Noniin siinä vähän iän tuomaa viisautta.
Kivaa on ollut yks kesä vielä -projektin kanssa ja tehny ihan super hyvää kyl itelle. Ilo ja riemu! sanaili Utriainen.

Utriainen oli nuorena huippuluokan lahjakkuus, joka voitti esimerkiksi alle 20-vuotiaiden MM-kultaa. Hänen ennätyksensä 63,03 on vuodelta 2015. Kun Utriainen lopetti uransa, oli hän romahtanut noin 54 metrin heittäjäksi.

Utriainen on tehnyt urheilun jälkeen uraa esimerkiksi stand up -komiikan puolella.

Päivitys tästä.

LUE MYÖS: Kuin salama kirkkaalta taivaalta – Ella Junnila tarjosi yllätyksen rakkaalleen (UrheiluAreena.fi)