Sportivo TV

Suomalainen moukarinheittäjä Suvi Niiranen on avautunut kokemistaan haasteista Mittanauha kertoo totuuden -nimisessä kolmiosaisessa dokumenttisarjassa, jonka ensimmäinen osa on julkaistu. Video on herättänyt huomiota myös muiden moukarinaisten keskuudessa.

Niiranen kertoo ensimmäisessä jaksossa esimerkiksi kokemistaan yksinäisyyden tunteista. Kilpaurheilun raadollisuus on myös näyttänyt kasvonsa.

– Etenkin silloin, jos menee huonosti, niin kaipaisi siihen ehkä semmoista myös ulkopuolista tsemppiä. Ehkä semmoista myötäelämistä. 2018 vuosi minulla oli lonkkavaiva, joka lopulta päädyttiin leikkaamaan. Siinä vaiheessa etenkin, kun oli ollut pitkään kipuja, oli koko vuosi ollut kisaamatta. Tosi moni kyseli, että joko olet päässyt heittämään ja joko oot päässyt treenaamaan.Tosi usein tuntui siltä, että kukaan ei oikein kysy, että mitä sinulle kuuluu. 

– Oli uusi koulu, sitten urheilun takia ei oikeastaan käynyt yhdessäkään opiskelijatapahtumassa. Ei sillä lailla päässyt niin ehkä niihin piireihin. Sitä vähän jäi ja sitten se oli vain se urheilu. Tuntui yksinäiseltä. Tuntuu, että on tietyllä tapaa vain osa koneistoa. Että ei ole minä, vaan on urheilija. Siinä vaiheessa tuntui, että parempi kuin vain linnoittautuisi kotiin. Ei näkisikään ihmisiä, että ei tarvitse vastailla niihin kysymyksiin. Kuitenkin oli arka aihe ja hetki. Olinkin siitä kilpaurheilusta oli tietyllä tapaa jäänyt jo vähän pois. Olikin semmoinen hetki, että sai vain hetken aikaa olla tietyllä tapaa Suvi. Ei ollut se urheilija-status. 

– Kun olikin se aika, että pääsi takaisin lajin pariin, niin sitä miettii, että nyt tulee taas ne paineet ja se niin aikataulutettu arki. Joka salitreenikin oli tietyllä tapaa mukavaa pumppailua loukkaantumisen aikana. Nyt huippu-urheilijana joka treenille on joku semmoinen tavoite. Tai yritän olla aina parempi kuin viime kerralla. Se on niin paljon semmoista paineistetumpaa. Se oli ehkä semmoinen hetki ensimmäistä kertaa, kun mietti, että onko tämä sen arvoista, avautui Niiranen.

Moukarin Suomen ennätysnainen Krista Tervo jakoi kilpasiskonsa videon. Hän ylisti naista päivityksessä.

– Siinä missä urheilu on parhaimmillaan ihan upeaa, niin se voi myös olla todella raadollista. Suvi on kuitenkin todellinen taistelija ja ihminen, ketä ihailen ihan suunnattomasti. Oon ylpeä että saan kutsua tätä naista mun ystäväksi, sanaili Tervo Instagramin tarinoissa.

Video tästä tai alta.

LUE MYÖS: Suomen ennätys romukoppaan – juoksija ei voi käsittää, mitä hänelle on tapahtunut (UrheiluAreena.fi)