Kuva: All Over Press Sportivo TVKrista Tervo on ollut tällä kaudella suuren huomion kohteena. Hän päätti puhua asiasta viikonloppuna.Tervo voitti Kuortane Gamesin. Hän sai lekan lentämään 76,56 metriä. – Oli hyvä kisa, mutta etenkin loppua kohden huomasi kropassa pientä väsymystä, kun tässä on treenattukin ihan reippaasti, Tervo sanoi SUL:n tiedotteessa.Tervo on löytänyt tällä kaudella vahvan tasaisuuden. Hän kommentoi aihetta Atleetin Jari Porttilan haastattelussa.– No kyllä, tavallaan se on ihan perus ja sellaista rentoa tekemistä. Tavallaan miettii, että miksei ole sellaista tehnyt aiemmin, mutta joskus se vaatii aikaa, että ne asiat uppoavat päähän. – Te (Tervo ja Silja Kosonen) olette nyt Euroopan tasolla ihan ykkösiä ja kakkosia, jos ajatellaan tilastoja ja ajatellaan sitä teidän tasoa, millä te heitätte. Millä te pidätte tämän niin hanskassa, että ei ruveta jäkittämään siellä EM-kisoissa? tiedusteli Porttila.– Minusta tuntuu, että pitää jatkaa ihan samalla tavalla. Ottaa vain tarpeeksi rennosti, että ei liikaa mieti tai ota mitään paineita mistään, mitä joku muu sanoo tai kirjoittaa. Menee ihan sillä omaan hyvällä fiiliksellä, että olisiko nyt sitä kautta, pohti Tervo.– Mediahan selkeästi asettaa niitä paineita teille, varsinkin kun kisat lähestyvät, mutta niistä ei tarvitse välittää, selvitti Porttila.– Nimenomaan, se on just näin, linjasi Tervo. Näytä tämä julkaisu InstagramissaHenkilön ATLEETTI (@atleettinen) jakama julkaisuVideo tästä.LUE MYÖS: Huippujuoksija pihalle – Suomen EM-kisajoukkueelle täysi katastrofi (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Krista Tervo Moukarinheitto Silja Kosonen Lue myös: Silja Kosonen päästi suustaan sammakon Ylen suorassa lähetyksessä – tätä ei ollut tarkoitettu miljoonien korville Yleisurheilu 11.08.2026 - 16:01 Lasse Honkanen Eveliina Määttäsen niukka EM-kisa-asu puhuttaa – näin juoksija kommentoi Ylelle Yleisurheilu 11.08.2026 - 13:51 Lasse Honkanen Krista Tervon käsittämätön tulos hämmästytti maailmalla – ”Järjetöntä” Yleisurheilu 11.08.2026 - 09:45 Lasse Honkanen