Video: Sportivo TV

Krista Tervo ja Silja Kosonen etenivät lopulta molemmat yleisurheilun EM-kisojen moukarin finaaliin. Kosonen ylitti karsintarajan ensimmäisellään 72,02 metrin heitolla. Tervo taas meni jatkoon 70,42 metrin kaarella.

Selkävammasta kärsinyt Tervo kommentoi suorittamistaan Atleetin haastattelussa. Hän myönsi Jari Porttilalle jännittäneensä ennen viimeistä heittoaan.

– Kyllä hieman, mutta kyllä minulla oli ihan luotto itseeni. Ekoissakin oli tietynlaista hyvää tekemistä, että sain hermotusta niistä. Sitten vain rennosti lähti heittämään sitä kolmatta. Silleen kuin olen tehnyt aiemminkin tänä kesänä.

– Kyllä minä lähden ihan luottavaisena (finaaliin). Kyllä minä uskon, että siellä on pystyvyys heittää tuosta pidemmälle ja myöskin sinne mitaleille. Kaikkeni kyllä tulen yrittämään, että siihen pystyisi tässäkin kunnossa.

– Kyllä sinne mennään nauttimaan. Tämä on nyt se hetki, että ei voi lähteä liikaa jäkittämäänkään, vaan nauttimaan urheilusta. Se riittää mihin se riittää. Mutta kyllä tietysti fokus on hyvä, muistutti Tervo.

Tervon ensimmäisen heiton jälkeen tulostaululle lyötiin aluksi 45 metrin tulos. Todellisuudessa naisen leka lensi yli 20 metriä pidemmälle. Asia herätti hämmennystä sosiaalisessa mediassa maailmalla.

– Livetulokset näyttivät 45 metriä Tervon ensimmäisen heiton pituudeksi. Mittaavatko he kivissä vai mikä järjetön järjestelmä heillä on edelleen käytössä Briteissä? hämmästeli eräs.

Silja Kosonen oli puolestaan varsin luottavainen karsinnan jälkeen.

– Vähän yllätyin, että menikin noin kauas, kun se osui sen verran verkkoon. Mutta hyvä näin. Ei tarvinnut jäädä sinne pidemmäksi aikaa heittelemään… Kyllä minulla on hyvä fiilis keskiviikkoon, arvioi Kosonen finaaliin viitaten.

– Kyllä minä katsoin, kun lämppäsin ja tultiin kentältä sen verran ajoissa, niin kyllä minä vähän seurasin siinä. Katsoin esimerkiksi Kristankin ekaa heitoa Areenasta ja seuraavan tuloksenkin näin. Kyllä minä vähän katsoin, mitä muut ovat heittäneet, mutta en siitä sen enempää stressaa. Kyllä alkoi miettiä ihan omaa tekemistä.

Video tästä.

LUE MYÖS: Huippujuoksija pihalle – Suomen EM-kisajoukkueelle täysi katastrofi (UrheiluAreena.fi)