Kuva: All Over Press Sportivo TVLaura Arffman on ihastuttanut Ylen studiossa yleisurheilun EM-kisoissa.Arffman on jakanut sosiaalisessa mediassa erilaisia tunnelmia Birminghamista. Hän on esimerkiksi hämmästellyt kaupungin roskaisuutta. Mukaan on mahtunut myös kulissien takaisia paljastuksia tv-lähetyksiin liittyen. – Hetket siitä, kun on tapahtunut jotain isompaa, on vedettävä lähetys nopeasti kasaan ja sitä tehdään paljon pidempään kuin normaalisti, siinä on jotain jännää. On eri tavalla sähköinen ja keskittynyt olo. Sitten vaan odotellaan, että milloin annetaan palaa. Tässä siis venataan enää miesten pika-aitojen loppukilpailua ja sitten alkoi loppustudio, joka jatkui palkintojenjakoon asti, selvitti Arffman Instagramin tarinoissa.Arffmanilta on saatu myös henkilökohtaisempia päivityksiä. Hänen lapsensa menivät tällä viikolla jälleen kouluun.– Tosi ylpeä mun koti-ihmisistä, pienistä ja isoista, kirjoitti Arffman ja jakoi liikuttuneen kuvan. Arffman kertoi Instagramissa, että koti-Suomessa odottaa ”oikea elämä” ja siihen liittyvät huolet.– Yritystä ainakin on, mutta ei pääse helpolla. Laskuja pukkaa ja sähköposti laulaa, mutta tiukka kisa-aikataulu pitää jalat maassa– Kun teet parhaasi siinä, että rokkaat vaan EM-kisoja ja muu maailma saa odottaa, selvitti Arffman. Näytä tämä julkaisu Instagramissa Henkilön Laura Arffman (@laura_arffman) jakama julkaisuPäivitys tästä.LUE MYÖS: Hiihtotähti Lauri Vuoriselta poikkeuksellinen avautuminen ongelmistaan (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Laura Arffman yleisurheilun EM-kisat Lue myös: Laura Arffman ajautui ”pelottavaan” tilanteeseen Ylellä – ”Ahdistaa vieläkin” Yleisurheilu 04.09.2026 - 16:01 Lasse Honkanen Alisa Vainio kieltäytyy Linnan juhlista – kutsua ei kannata edes lähettää Yleisurheilu 03.09.2026 - 20:01 Lasse Honkanen Reetta Hurske ei halunnut enää valehdella – tässä se totuus sitten on Yleisurheilu 03.09.2026 - 14:01 Lasse Honkanen