Kuva: All Over Press Video: Sportivo TVKomean uran Ylellä tehnyt Laura Ruohola muistetaan esimerkiksi Urheiluruudun toimittajana ja juontajana.Ruohola oli vuosituhannen vaihteessa yksi Ylen urheilutoimituksen tunnetuimmista nimistä. Hän palasi takaisin Ylelle muun muassa Sotshin olympialaisten studiojuontajaksi vuonna 2014. Ruohola on työskennellyt televisiossa myös sisustusohjelmien parissa sekä ollut erilaisissa viestintätehtävissä. Vuonna 2018 hän siirtyi Keskustan viestintäpäälliköksi. Viime vuosina Ruohola on työskennellyt Maaseudun Tulevaisuudessa, jossa hän toimii MT Maatalouden ja MT Hevosten päällikkönä.Yle juhli viikonloppuna 100-vuotista taivaltaan. Ruohola lähetti myös omat terveisensä.– Onnea Yle 100 vuotta. Minua on onnistanut työelämässä likipitäen aina ja kirsikkana kakun päällä kymmenen Yle-vuottani. Urheiluruutua parempaa toimittajuuden ja tv-maailman korkeakoulua ei olekaan ja ystäviäkin jäi nippu loppuelämäksi! – Ihan kaikkea en kaipaa…Siinä missä uskollisesti tungin huivin lähes jokaiseen asuun, niin sittemmin olen ehkä inan jopa (etenkin Jackpotin) huiveja vieroksunut. Minkä vuoden Stanley Cupista tässä on ollut kyse, sitä en kyllä nyt tiedä. Mutta niin tai näin, kauan eläköön Yleisradio ja hauskoja illan juhlia ja lähetyksiä kaikille tutuille! selvitti Ruohola. Näytä tämä julkaisu InstagramissaHenkilön Laura Ruohola (@lauraruohola) jakama julkaisu Päivitys tästä.LUE MYÖS: Sami Jauhojärvi ällistyi saamastaan tunnustuksesta – ”Vaikea ymmärtää” (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Laura Ruohola Lue myös: Moukarinheiton MM-mitalisti jätti Suomen – tältä näyttää uusi elämä Yleisurheilu 06.09.2026 - 14:01 Lasse Honkanen Manageri: Alisa Vainion suosio räjähti – näin isoista rahoista puhutaan Yleisurheilu 05.09.2026 - 21:45 Lasse Honkanen Seppo Räty kaivoi puhelimen taskustaan – näky olikin sitten melkoinen Yleisurheilu 05.09.2026 - 14:01 Lasse Honkanen