Kuva: All Over PressSuomalainen moukarinheittäjä Krista Tervo valmistautuu uuteen kisakauteen. Nainen ei osallistunut moukarinheiton talvimestaruuskilpailuihin, joissa kultaa nappasi Tervon hyvä ystävä Silja Kosonen.Tervolla on takana mahtava kausi 2025. Hän heitti esimerkiksi uuden Suomen ennätyksen 77,14. SE-nainen on nyt päivitellyt kuulumisiaan yhteistyökumppaninsa blogissa. Hän kertoi, että viime kuukausiin on mahtunut esimerkiksi opiskelua ja muutto. Nainen on päässyt myös antamaan lekalle kyytiä ulkona.– Talvikaudella heittäminen tapahtuu lähinnä sisällä ja heittämällä niin sanotusti pressuilla tms. vuorattuun seinään. Muutenhan heittäminen on näin hyvin samankaltaista kuin ulkonakin, mutta toki tuntuma ja tehonkäyttö on yleensä hieman erilaista. ”Hauska” taas huomata, kuinka joka vuosi takaisin ulos heittämään siirtyessä, niin ekassa treenissä on kuin ei olisi ikinä moukaria nähnytkään. Nopeasti jälleen pääsi taas kärryille ja seuraava harjoitus verrattuna ensimmäiseen oli kuin yö ja päivä, hämmästeli Tervo.Tervon yksi heikkous on viime vuosina ollut epätasaisuus. Häneltä on nähty useita kilpailuja, joissa tekniikka on hajonnut ja tulos on jäänyt kokonaan tekemättä. Nyt kuulostaa paremmalta myös sen suhteen. – Treenikaudella haetut ominaisuudet ja tekniset osa-alueet ovat näkyneet jo kivasti heitoissa. Heitot pysyvät paremmin kasassa eikä ole pahemmin verkot soineet. Tehontuotto on perinteisestikin vielä osittain hakusessa, mutta jokaisessa harjoituksessa se on sieltä koko ajan heräillyt. Tässä kohtaa onkin meillä tärkeimpänä juttuna saada rutkasti teknisesti hyviä heittoja tehtyä, sillä kyllä vain heittovarmuuden kautta ne metritkin tulevat, selvitti Tervo.Tervo paljasti myös matkaavansa toukokuussa kahden viikon harjoitusleirille Portugalin Monte Gordoon. Näytä tämä julkaisu InstagramissaHenkilön Krista Tervo (@kristatervo_) jakama julkaisu Päivitys tästä.LUE MYÖS: Kaisa Mäkäräinen teki Ylellä ikävän paljastuksen Suomen ampumahiihtäjästä (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Krista Tervo Moukarinheitto Lue myös: Alisa Vainio kohtasi suomalaistähden heti intiimin hetken jälkeen – ”Minusta tuntuu, että hän tiesi, mistä on kysymys” Yleisurheilu 17.10.2026 - 13:58 Lasse Honkanen Pysäyttävä puhelu keskellä yötä: Wilma Heltelä oli kokea synkän kohtalon Yleisurheilu 13.10.2026 - 18:01 Lasse Honkanen Therese Johaug avasi suunsa – pian yhteenotto Alisa Vainion kanssa? Yleisurheilu 12.10.2026 - 09:50 Lasse Honkanen