Kuva: All Over Press Sportivo TVWilma Heltelä otti omansa lauantaina Ruotsi-ottelun naisten seipäässä. Hän vei voiton. tuloksella 466 ja johdatti Suomen lajivoittoon 13–9. Heltelän toiminta käänsi muutenkin myös katseita.– Iloinen kisa. Aika paljon oli kysymysmerkkejä tähän päivään. Ihan täysissä voimissani en vielä ole. On puolikuntoinen olo. Kofeiini ja adrenaliini tekevät aika paljon, kun mennään kisaan, selvitti Heltelä SUL:n tiedotteessa. Heltelä ei ollut siis täydessä iskussa viime viikon sairastumisen vuoksi. Se näkyi myös naisen vain 10 askeleen vauhdissa.– Se on tietyllä tavalla helpompaa, kun on vähemmän vauhtia, ja sitä yrittää teknisesti maksimoida hyppäämistä.Ruotsissa seurattiin monttu auki Heltelän touhua. SVT:n asiantuntija Alhaji Jeng, joka teki itse komean uran seiväshypyn parissa, oli vaikuttunut lähetyksessä. – Hän taisi ajatella ”mitä ihmettä”, ja niin ajattelen minäkin. Se on todella vaikuttavaa noin lyhyellä vauhdilla, sanaili Jeng.Jeng muistutti, että esimerkiksi miesten parhaimmat seiväshyppääjät ottavat jopa 20–22 askelta saavuttaakseen huippunopuden.– Nopeus on äärimmäisen tärkeää, eikä kymmenen askeleen vauhdilla ehdi saada kovin paljon nopeutta. Silloin täytyy tehdä enemmän töitä tekniikalla, ja hän tekee sen erinomaisella tavalla, Jeng sanoo.LUE MYÖS: TV-tähti Matias Petäistö avautuu nöyryyttävästä nyrkkeilykokemuksestaan: ”V*tuttaa” (Atleetti.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Alhaji Jeng Ruotsi-ottelu Wilma Heltelä Lue myös: Pysäyttävä puhelu keskellä yötä: Wilma Heltelä oli kokea synkän kohtalon Yleisurheilu 13.10.2026 - 18:01 Lasse Honkanen Therese Johaug avasi suunsa – pian yhteenotto Alisa Vainion kanssa? Yleisurheilu 12.10.2026 - 09:50 Lasse Honkanen Silja Kosonen toteutti haaveensa – hankki melkoisen menopelin EM-kullan jälkeen Yleisurheilu 11.10.2026 - 17:05 Lasse Honkanen