Sportivo

Pikajuoksija Emma Tainion kausi 2026 ei tuonut yhtä vahvaa kehitysloikkaa kuin edellinen sesonki.

Tainio on nyt kerrannut kauttaan yhteistyökumppaninsa blogissa. Hän avautui myös rehellisesti kokemistaan haasteista.

– Kauden aikana haasteeksi muodostui etenkin lantion alueen toiminta ja sen ongelmat. Säännölliset käynnit hieronnassa ja vierailut fysioterapeutilla kevään aikana eivät avanneet syitä tarvittavalla tavalla. Lisätty kuormitus, palautumisen ongelmat ja tahtotila tehdä kovempaa johtivat lopulta pieneen haaveriin voimaharjoituksessa heinäkuussa. Tuolloin akuutisti mikään ei tuntunut menneen pahemmin, mutta selkäkivut ja krampit vaivasivat harjoituksissa ja niiden ulkopuolella.

– Lopulta kauden loputtua kävin kuvauttamassa alaselän, josta löytyi kaksi pientä välilevyn pullistumaa sekä vaurio rustossa. Tulokset selittävät jähmeitä tuntemuksia ja vaikka uutinen on epämiellyttävä, olen samalla ajoituksesta kiitollinen – saan ylimenokaudella palautella selkää ennen alkavaa harjoituskautta, selvitti Tainio.

Tainio oli vuosi sitten innoissaan, kun hän siirtyi Hanna-Maari Päkkin ja Eeva Kantomäen valmennukseen. Nyt tuo valmennussuhde on kuitenkin tullut päätökseen.

– Kesän aikana pohdinnat ja tehdyt valinnat saivat ajattelemaan tulevaa jo tuolloin. Kauden edetessä ja sen kääntyessä elokuuhun minulle tarjoutui uudenlainen mahdollisuus, johon tarttua. Tämän, sekä muiden pohdintojeni johdosta purin valmennussuhteeni, Hanna-Maari Päkkin ja Eeva Kantomäen kanssa. Menneestä vuodesta ja yhteistyöstä kaksikon kanssa on vain hyvää sanottavaa. Kulunut vuosi on opettanut paljon minulle itsestäni ihmisenä, sekä urheilijana – antanut uusia oppeja ja ajateltavaa, selvitti Tainio.

LUE MYÖS: Kerttu Niskasen uran loppuminen ällistyttää Ruotsissa – ”Olin todella järkyttynyt” (UrheiluAreena.fi)