Kuva: All Over Press Sportivo TVSuomalaiset moukarinheittäjä Krista Tervo ja Silja Kosonen ovat dominoineet eurooppalaista naisten moukarinheittoa tänä vuonna. Se on huomioitu myös Atlantin toisella puolella.Heittolajien asiantuntija Paul Hof-Mahoney on käynyt The Paulie Throws Podcastissa läpi suomalaiskaksikon tilannetta. – Suomalainen moukarinheitto. Toivoisin, että Krista Tervo ja Silja Kosonen tulisivat Yhdysvaltoihin osallistumaan joihinkin näistä kilpailuista, etenkin kun puhumme Pre Classicista (Prefontaine Classic -kisa, joka järjestetään viikonloppuna). Sinne on tulossa Anita Wlodarczyk, joka taisi avata kautensa muutama päivä sitten, tai noin puolitoista viikkoa sitten, ja heitti muistaakseni jotain 72,6 metrin paikkeille. Se on häneltä vahva kauden avaus, ja olen varma, että hän pystyy nostamaan tasoaan Pre Classicin kilpailun myötä, selvitti Hof-Mahoney.Mies otti sen jälkeen esille sen, että Kososen ja Tervon päätös harmittaa häntä.– Mutta kaikki maailman parhaat naisten moukarikilpailut ovat tänä vuonna Yhdysvalloissa, eivätkä he ole tulossa Yhdysvaltoihin. Se saa minut vähän surulliseksi. He käyvät keskenään tiukkaa taistelua aika säännöllisesti, kahdesti samalla stadionilla saman viikon aikana. Ensimmäinen kilpailu oli 20. kesäkuuta Kuortaneella, Suomessa, jossa Krista Tervo heitti 76,56 ja voitti Silja Kososen, joka heitti 76,23. Sitten he vaihtoivat järjestystä. Molemmat heittivät 26. kesäkuuta hieman heikommin. – Suurin vetoomukseni on oikeastaan tämä: he molemmat ovat mielestäni heittäneet aiemmin yli 77 metriä, ehkä, mutta joka tapauksessa he ovat selvästi kaksi maailman parhaimpiin kuuluvaa heittäjää. Kun näemme esimerkiksi kiinalaisheittäjien tulevan Yhdysvaltoihin. Puhuin siitä, miten Zhao Jie ja Zhang Jiale ottivat ykkös- ja kakkossijat, tai oikeastaan kakkos- ja ykkössijat siinä järjestyksessä, Los Angelesissa, niin maailman parhaat naisten moukarikilpailut ovat juuri nyt Yhdysvalloissa.– Jos nämä kaksi (Kosonen ja Tervo) vain tulisivat tänne, näkisimme kirjaimellisesti joka viikko aivan hulluja ja mielettömiä kilpailuja. Niitä nähdään toki nytkin, mutta ne voisivat olla vielä vähän parempia, jos he olisivat valmiita ylittämään Atlantin. Ymmärrän kyllä, että se on kallista, joten en aio syyttää heitä liikaa. Toivon vain, että saisimme naisten moukarin mukaan World Ultimate -kilpailuihin.World Athletics Ultimate Championship -yleisurheilukisa järjestetään syyskuussa Budapestissa. Moukari on siis ohjelmassa vain miesten osalta.LUE MYÖS: Krista Pärmäkoskelta uusi aluevaltaus – kovaa puhetta MM-kisapaikoista (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Krista Tervo Moukarinheitto Paul Hof-Mahoney Silja Kosonen Lue myös: Mies haastoi Alisa Vainion – peli oli selvä 45 sekunnissa Yleisurheilu 03.07.2026 - 09:51 Lasse Honkanen Suomalaiset yleisurheilijat rakastuivat – nyt paras kaveri ja elämänkumppani Yleisurheilu 02.07.2026 - 13:51 Lasse Honkanen Elina Lampela ällistyi, mitä mies päästi suustaan – ”Apua!” Yleisurheilu 02.07.2026 - 08:21 Lasse Honkanen