Kuva: All Over PressSuomella on upea historia miesten 5000 metrin juoksussa, mutta uroteot eivät ole jatkuneet tällä vuosituhannella. Nyt tilanteeseen on tulossa muutos. Mustafe Muuse on yllättänyt kaikki kovalla vauhdillaan.Lauantaina Hollannin Heusdenissa Muuse juoksi 5000 metrin kotimaisen kärkiajan 13.30,04. Kyse on samalla kovimmasta suomalaisajasta 2000-luvulla.Suomen kaikkien aikojen tilastossa 5000 metrillä Muuse nousi jo sijalle 13. Viimeksi kovemman ajan suomalaisista on juossut kuuluisan Pekka-isänsä varjoon jäänyt Samuli Vasala, joka 1998 saavutti 5000 metrillä ajan 13.28,17.5000 metrin Suomen ennätys 13.16,4 vietti pari vuotta sitten jo viisikymppisiään. Sen ajan juoksi Lasse Viren Helsingissä 1972 syyskuun 14. päivänä. Viren oli edellisellä viikolla saavuttanut matkan olympiakullan Münchenissä.Muuse, 23, on tänä vuonna parantanut ennätystään jo parilla kymmenellä sekunnilla. Hän ei legendoja kumartele, vaan on puhunut jo rohkeasti Virenin Suomen ennätyksen rikkomisesta. Muusen kehityksen ja iän puolesta Virenin päihittäminen ennätystilastossa on realistinen tavoite.LUE MYÖS: Näkökulma: Tässä on aineksia NHL:n parhaaksi kentäksi (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp 5000m juoksu Mustafe MuuseTuoreimmat Uutiset Tuukka Taponen romahti rajusti – formulalupaus antoi nyt palaa Uusi käänne: F1:ssä merkittävä Valtteri Bottasta koskeva juoni Kimi Räikkösen tyly heitto paljastui suorassa lähetyksessä Suomen ralliässälle täysi katastrofi – ”Harmi homma” Nyt se on julkista tietoa: Rallitähti paljasti merkittävän sopimuksen Carolina Hurricanes lähellä järisyttävää siirtopommia NHL:ssä Kovia kokenut Lotta Harala päivitti tilannettaan Heikki Kovalainen kertoi huonoja uutisia Norjan supertähden temppu Helmarit-ottelun jälkeen ällistyttää Shokkipaljastus: Nappaako F1-floppi pestin Valtteri Bottaksen nenän edestä? Ott Tänakilta myrskyvaroitus – rallitähti esitti mykistävää ylivoimaa IS: Teemu Selänne lausui selvän viestin suomalaiselle NHL-tähdelle Pika-aituri Saara Keskitalo pettyi rajusti – ”En saanut oikein mitään irti” Nyt alkoi tapahtua: Suomen nopein mies juoksi huippuajan Mervi Kallio keskusteli Valtteri Bottaksen kanssa – teki merkittävän paljastuksen ViaplayllaLue myös: Kovia kokenut Lotta Harala päivitti tilannettaan Yleisurheilu07.07.2025 - 16:29 Lasse Honkanen Pika-aituri Saara Keskitalo pettyi rajusti – ”En saanut oikein mitään irti” Yleisurheilu06.07.2025 - 16:29 Lasse Honkanen Nyt alkoi tapahtua: Suomen nopein mies juoksi huippuajan Yleisurheilu06.07.2025 - 16:29 Lasse Honkanen