Kuva: All Over PressRuotsi ei jättänyt mitään epäselväksi tämän vuoden Ruotsi-ottelussa. Länsinaapurimme otti selvän voiton sekä miehissä että naisissa.Sunnuntain yksi suomalaisonnistujista oli Krista Tervo. Hän johdatti Suomen moukarin kolmoisvoittoon tuloksella 76,22. Kyseessä on myös otteluennätys. – Olen odotellut hyviä tuloksia. Tässä on ollut kovaa harjoittelua, niin aikaisemmissa kisoissa on ollut vaikeuksia saada tehokkaita heittoja ja niitä kohdilleen. Tälläkin viikolla on ollut vielä pari kovempaa treeniä, mutta pikku hiljaa alan herkistelemään, Tervo kertoi SUL:n tiedotteessa.Miesten keihäässä Lassi Etelätalo heitti ottelun voittoon kauden parhaallaan 81,90. Eemil Porvari oli kakkonen tuloksella 77,38, ja terveysmurheista kärsinyt Toni Keränen oli neljäs heitettyään 75,28.Keränen uskoo pääsevänsä MM-kisakuntoon kyynärpäävammastaan huolimatta. Hän uskoo näyttöjensä riittävän MM-kisoihin.– Mutta annetaan muiden päättää, Keränen totesi tiedotteessa.Ruotsi-ottelun lopussa nähtiin melkoinen käänne stadionilla. Ylen selostamo hiljeni hetkeksi, kunnes Kimmo Porttila kertoi, mistä oli kyse.– Aivan valtava tuulenpuuska iskee stadionille muuten juuri nyt. Täällä paperit lentää, hyvä ettei mikään muu lennä. Nyt saa pitää ihan niinku monitoreista tällä hetkellä kiinni.Sää malttoi hillitä itseään kisan loppuun asti, mutta sitten oli varaston jäänyt kyllä sellaiset tuulenpuuskat, että nyt vietiin kaikki irtonainen kevyt tavara. Me ollaan onneksi tankattu sen verran, että meitä tää tuuli ei heiluttanut, selvitti Porttila selostuksessa.LUE MYÖS: Ella Junnilan ”kansalaisuus muuttui ranskalaiseksi” (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Kimmo Porttila Lassi Etelätalo Ruotsi-ottelu YLE Lue myös: Pika-aitojen Suomen ennätys rikki – kilpasiskon reaktio oli selvä Yleisurheilu 30.06.2026 - 11:56 Lasse Honkanen Krista Tervo avautui väleistään kilpasiskoonsa – halusi tehdä tämän asian selväksi Yleisurheilu 29.06.2026 - 11:46 Lasse Honkanen Ella Mikkolalle kävi huonosti korkeuskisassa – ”Kova tälli” Yleisurheilu 28.06.2026 - 16:01 Lasse Honkanen