Kuva: Getty Images / Red Bull Content PoolF1-asiantuntija Jolyon Palmer on puhunut F1 Nation Podcast Kanadan GP:n tapahtumista.Hän kommentoi erityisesti McLarenin Lando Norrisin ja Oscar Piastrin välistä taistoa. Se päättyi, kun Norris ajoi päin Piastria ja joutui keskeyttämään. Red Bullin Max Verstappenia pidetään sarjan parhaana kisakuskina. Palmer on kuitenkin eri linjoilla.– Rehellisyyden nimissä mielestäni Oscar on paras kisakuski koko sarjassa.– Olemme nähneet monesti, kuinka Oscar on loistava rengas rengasta vastaan -taisteluissa, ja olemme nähneet myös, kuinka Lando ei ole aina ihan onnistunut niissä. Silti uskon, että sillä liikkeellä hiusneulassa hän antoi itselleen mahdollisuuden yrittää ohitusta ja pääsi sinne asti.– Hän loi itselleen todella hyvän mahdollisuuden yrittää ohi joko shikaanissa tai ykkösmutkassa. Jos Lando ei olisi yrittänyt ohitusta hiusneulassa, hän ei olisi päässyt koskaan ohi. DRS-juna olisi tehnyt ohittamisesta mahdotonta.– Eli ensimmäinen osa oli hieno, mutta sitten tuli epävarmuutta. Hän varmasti soimaa itseään siitä, ettei valinnut oikeaa puolta ja antanut itselleen toista mahdollisuutta ykkösmutkassa.– Nämä ovat juuri niitä vaikeita hetkiä, joissa pitää silmänräpäyksessä tehdä päätöksiä, ja tällä kertaa se meni pieleen, arvioi Palmer.LUE MYÖS: Suomen rallitoivo Roope Korhonen voitti kaikki maailmalla – jäätävä heitto kilpakumppaneista (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Jolyon Palmer Max Verstappen Oscar Piastri Tuoreimmat Uutiset Rakkaus kukoistaa – Suvi Minkkinenkin reagoi ilouutiseen Raimo Helminen ja radikaali ratkaisu – ”Ei tämä voi vain jatkua näin” Janni Hussi teki katastrofaalisen virheen – rallimieheltä melkoinen reaktio Mikael Granlundilta kaikessa hiljaisuudessa upea ele Suomessa Jasmi Joensuun toiminta ällistyttää hiihtopiireissä – ”Olen kuullut kautta rantain” Nyt sen voi sanoa: Kaisa Mäkäräisen elämässä valtava muutos Valtteri Bottas puhui F1-tähtien alkoholinkäytöstä – yksi erottui joukosta IL: SM-liigaseuran tähtipelaaja sai poskettoman tarjouksen kilpailijalta – ”Tuplapalkka” Suomen maajoukkuehiihtäjä lopettaa uransa – uusi laji ja ura jo tiedossa Suomen vapaaottelutähti kohtasi Habib Nurmagomedovin – veti hetkessä johtopäätöksensä Kalle Rovanperä musersi Toyota-tähden – pomo teki selväksi, ettei tämä saa toistua Colorado Avalanchessa kuohuu – NHL-seura tukki suomalaisen suun Krista Pärmäkoski bongattiin hiihtomiehen seurassa – nainen oli yhtä hymyä Miten käy AT Ski Teamin? Antti Tuisku astui nyt esiin Suomalainen floppihiihtäjä rikkoi hiljaisuuden – nyt on muutosten aika Lue myös: Valtteri Bottas puhui F1-tähtien alkoholinkäytöstä – yksi erottui joukosta Formula 1 07.04.2026 - 15:54 Lasse Honkanen Red Bull varautuu Max Verstappenin lähtöön – pöydällä on maailmanluokan korvaaja Formula 1 06.04.2026 - 08:14 Lasse Honkanen Top Gear -suosikki hämmästeli uutista Ella Häkkisestä Formula 1 05.04.2026 - 18:00 Lasse Honkanen