Kuva: All Over PressF1-talli Mercedeksen kausi ei ole mennyt toivotulla tavalla. Tallin autoon tuomat päivitykset eivät ole olleet onnistuneita, ja Kimi Antonellin tulokaskausi on ollut haastava.Mersulle varakuskiksi tullut Valtteri Bottas on kuitenkin kerännyt kehuja toiminnastaan. Esimerkiksi Antonelli ja Mercedes-pomo Toto Wolff ovat ylistäneet suomalaista viime kuukausina. Bottaksen nimi nousi esille myös, kun Wolff laittoi Mercedeksen videolla pakettiin alkukautta.– Valtteri on ollut osa Mercedes-perhettä todella, todella pitkään.– Hän on kuljettaja, jonka voi laittaa autoon, jos jollain meidän kuskeista olisi esimerkiksi ruokamyrkytys, ja hän on välittömästi täydessä vauhdissa. On hienoa tietää, että varakuljettajasi ja kolmoskuljettajasi on niin nopea kuin olla voi, ylisti Wolff.Wolff otti sen jälkeen esille Bottakseen kohdistuvat spekulaatiot. Rivien välistä on helppo lukea, että Wolff uskoo suomalaisen F1-uran jatkuvan piakkoin muualla.– Valtteri ansaitsee tietenkin kisakuljettajan paikan. Toivottavasti se ovi aukeaa. Seuraa tilannetta, vihjaili Wolff.Cadillac ei ole vielä kertonut kummastakaan ensi kauden kisakuskistaan. On arvioitu, että uutisia voidaan saada vielä elokuussa.LUE MYÖS: Suomen ennätys romukoppaan – juoksija ei voi käsittää, mitä hänelle on tapahtunut (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Cadillac Mercedes Toto Wolff Valtteri Bottas Lue myös: Kaiken nähnyt F1-mies häkeltyi Kimi Räikkösestä – puhui suunsa puhtaaksi Jäämiehen tempusta Formula 1 28.06.2026 - 19:51 Lasse Honkanen Toyotan rallitähti tapasi Kimi Räikkösen – ällistyi Jäämiehen käytöksestä Formula 1 25.06.2026 - 14:01 Lasse Honkanen Sergio Perez käänsi veistä Valtteri Bottaksen haavassa – meksikolaismediassa julki melkoiset sanat Formula 1 25.06.2026 - 09:51 Lasse Honkanen