Kuva: TGR WRT / McKleinKalle Rovanperän siirtyminen formuloihin herättää kiinnostusta myös F1-tähtien keskuudessa.Asiaan on ottanut kantaa myös F1:n nelinkertainen maailmanmestari Max Verstappen. Hän puhui asiasta Pelos Pistas Podcastissa.– Kaikki on mahdollista, mutta olen todella innoissani siitä, millaisen projektin hän aikoo tehdä, aloitti Verstappen.– Se ei tule olemaan helppoa. Ei ole väliä, siirrytäänkö formulasta ralliin vai rallista formuloihin, ne ovat täysin erilaisia lajeja. Mutta pidän siitä, että hän ottaa haasteen vastaan. Toivon vain, että hänen ympärillään oleva tiimi antaa hänelle hyvän mahdollisuuden, valmistaa hänet kunnolla ja sijoittaa hänet oikeaan tiimiin.– Lopulta kyse on tietysti siitä, että täytyy olla nopea ja hyvin valmistautunut, mutta yhtä tärkeää on tehdä oikea päätös tiimivalinnassa sen sarjan suhteen, jossa aikoo kilpailla. Tulen varmasti seuraamaan hänen etenemistään, ja toivon hänen puolestaan, että siitä tulee menestystarina ja että hän pystyy nopeasti olemaan kilpailukykyinen niitä vastaan, joiden kanssa hän ajaa, linjasi Verstappen.Verstappen otti esiin myös suuret kulttuurierot, jotka Rovanperä tulee kohtaamaan Japanissa. Rovanperällä on toki kokemusta japanilaisten kanssa työskentelystä.– Yleisesti ottaen ajattelen, että jopa meille, jos joutuisimme muuttamaan Japaniin ja ajamaan siellä, se olisi kulttuurishokki. Sama pätee heihin, kun he tulevat Eurooppaan: dynamiikka on täysin erilaista, ja kun joutuu kommunikoimaan insinööritiimin kanssa, joka on pääosin japanilainen, tulee myös kielimuuri vastaa, ja se on ihan normaalia.LUE MYÖS: Suomalaiselle huippulupaukselle kauden kolmas joukkue – ensimmäinen peli yhä pelaamatta (Atleetti.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Kalle Rovanperä Max Verstappen Tuoreimmat Uutiset Maailmantähti lähetti melkoisen viestin suomalaisen rallimiehen vaimolle Oliver Solberg teki selväksi – hänet on veistetty eri puusta kuin Kalle Rovanperä Vedätys paljastui: Krista Pärmäkoski joutui ikävään tilanteeseen Italiassa THF: Jesse Puljujärveä kaduttaa – yksi virhe maksoi valtavan hinnan NHL-uran suhteen Kaisa Mäkäräinen ilmestyi yllättävään paikkaan Sieltä se tuli: Jonne Halttunen sanoi suoraan totuuden IS:lle Nuorten Leijonien pelaaja säkenöi MM-kisoissa – NHL-seuran fanit sulaa vahaa Uutispommi: Hiihtotähti lopettaa uransa Tour de Skin alla Shokkikäänne: Red Bull -ässä lähdössä toiseen F1-talliin Kaleva: Riitta-Liisa Lassilalta mieletöntä dominointia 47-vuotiaana – häkeltyi itsekin Toyota-tähti ällistyi Kalle Rovanperän toiminnasta Max Verstappen otti yhtäkkiä esille Valtteri Bottaksen nimen – tämän hän halusi sanoa Suomalaiset hiihtotähdet julkaisivat hempeän yhteiskuvan SaiPan Raimo Helminen lausui IS:lle selvät sanat Jokereiden toiminnasta Täysin ylivoimainen moottori? F1-tähdellä melkoinen tieto tulevasta Lue myös: Shokkikäänne: Red Bull -ässä lähdössä toiseen F1-talliin Formula 1 27.12.2025 - 08:21 Lasse Honkanen Max Verstappen otti yhtäkkiä esille Valtteri Bottaksen nimen – tämän hän halusi sanoa Formula 1 26.12.2025 - 19:01 Lasse Honkanen Täysin ylivoimainen moottori? F1-tähdellä melkoinen tieto tulevasta Formula 1 26.12.2025 - 12:58 Lasse Honkanen