F1:n kuskimarkkinat käyvät kuumina. Red Bullin Max Verstappenin tulevaisuuden selviämisen uskotaan käynnistävän jonkinlaisen dominoefektin markkinoilla. Nyt maalaillaan ahkerasti erilaisia skenaarioita.

Muun muassa The Race -sivuston on kertonut, että Verstappenin Red Bull -sopimuksessa on pykälä, joka mahdollistaa lähdön tallista, mikäli hän ei ole kahden parhaan joukossa MM-sarjassa jossain vaiheessa kesää.

Verstappenin kohdalla on puhuttu esimerkiksi F1-sarjan jättämisestä tai siirtymisestä Mercedekselle. Nyt pöydälle on lyöty vähän vielä villimpi skenaario.

Uudet huhut ovat ottaneet tuulta alleen sen jälkeen, kun varmistui, että hollantilaisen kisainsinööri Gianpiero Lambiase siirtyy McLarenille vuonna 2028. Voisiko myös Verstappen lähteä McLarenille?

Yksi kova skenaario on se, että Verstappen ja McLarenin Oscar Piastri liikkuisivat päittäin vaihtokaupassa. Entinen F1-kuski Riccardo Patrese on puhunut asiasta vedonlyöntisivustolle.

– Huhuja on paljon. Jos Max haluaa vaihtaa, hän voi tehdä sen helposti.

– Kaikki haluavat Maxin talliinsa. Jos Max haluaa mennä McLarenille, varmasti toinen kuljettajista lähtee, ehkä Piastri, arvioi Patrese.

Patrese pyöritteli myös, mitä Mercedeksellä tapahtuisi, jos talli haluaisi Verstappenin.

– Jos Max menee Mercedekselle, vaikuttaa siltä, että silloin George Russell olisi lähtijä. Kimi Antonelli on erittäin hyvässä asemassa mestaruustaistelun kannalta.

LUE MYÖS: Sami Pajari teki yhden asian harvinaisen selväksi – Juha Kankkunen näytti vihreää valoa (RalliF1.fi)