Kuva: All Over PressEntinen F1-kuski Heikki Kovalainen jatkaa nykyään uraansa esimerkiksi rallin puolella.Kovalaisen mielipiteet kiinnostavat myös maailmalla. Hän kertoi hiljattain Autosportin haastattelussa näkemyksiään suomalaisesta moottoriurheilusta.Viime vuosikymmeninä on levinnyt myytti siitä, että Suomen haastavat tiet tekevät huippukuskeja. Kovalainen murtaa tuon myytin.– Totumme rankkoihin ja liukkaisiin olosuhteisiin jo nuoresta iästä saakka. Kun pääsee tielle, tarvitsee keskimääräistä parempaa osaamista, jotta selviää liukkailla teillä. Monet mainitsevat tuon, mutta se ei mielestäni ole niin iso juttu merkitykseltään.Kovalainen korostaa enemmänkin suomalaisten esikuvien merkitystä. Maa on täynnä rallilegendoja ja myös F1:n puolella on saatu menestystä.– Nämä kaverit olivat erittäin paljon uutisissa. Ei heidän näkemistään voinut välttää. He olivat kaikkialla. Ehkä se vaikutti minun kaltaisiin ihmisiin. Näin uutiset, autot ja niiden nopeudet. Ehkä se kasvatti intohimoa moottoriurheiluun.– Ehkä toinen syy on suomalaisten melko neutraali mentaliteetti. Olemme melko neutraaleja ihmisiä. Ei meillä ole suuria ylä- tai alamäkiä. Meillä on tavallisia ja normaaleja päiviä. Tuollaisessa kovan paineen tilanteissa se on hyvä juttu.LUE MYÖS: Näkökulma: KuPS kuittasi 1,7 miljoonaa lisärahaa – oliko kymppitonnien satsaus ratkaiseva? (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Heikki KovalainenTuoreimmat Uutiset Ott Tänak sen sanoi – tämä on julma totuus Kalle Rovanperästä SaiPan Raimo Helmiselle mahtava uutinen keskellä kesää Nyt siitä puhutaan jo ääneen – NHL:ssä muhii siirtopommien siirtopommi Muistatko JJ Lehdon? McLarenilta yllättävä tilannepäivitys suomalaisesta Toyota tiputti shokkiuutisen – Juha Kankkuselta selvä viesti MTV:llä Brutaali totuus Mikko Rantasen NHL-kaupasta on nyt selviämässä Kamerat tallensivat: Valtteri Bottakselta jäätävä heitto Mercedes-tähdelle Hurja ennätysparannus – suomalaiselta pituushyppääjältä mahtitulos: ”Kultaa lähdetään hakemaan” Puhuuko Max Verstappenin leiri palturia? Raju väite Red Bull -pomon shokkipotkuista näki päivänvalon Jesse Puljujärvi ei lähtenyt vedättämään – myönsi Ylelle karun totuuden tilanteestaan IL: Patrik Laineelta jäätävä kommentti suomalaisen kiekkolegendan pojalle UC:ssä ällisteltiin, mitä Kimi Räikkönen toi mukanaan armeijaan Paljastus kulisseista: Esapekka Lapin sanat olivat liikaa – rallisensaatio oli repiä pelihousunsa F1-pesti voidaan unohtaa – Valtteri Bottakselle tyrmäävä viesti Ylelle skandaalinkäryinen väite Kalle RovanperästäLue myös: Muistatko JJ Lehdon? McLarenilta yllättävä tilannepäivitys suomalaisesta Formula 118.07.2025 - 22:23 Lasse Honkanen Kamerat tallensivat: Valtteri Bottakselta jäätävä heitto Mercedes-tähdelle Formula 118.07.2025 - 22:23 Lasse Honkanen Puhuuko Max Verstappenin leiri palturia? Raju väite Red Bull -pomon shokkipotkuista näki päivänvalon Formula 117.07.2025 - 22:23 Lasse Honkanen