Kalle Rovanperän debytti Oseanian Formula Regional -sarjassa on nyt nähty. Hän ajoi viikonloppuna Hampton Downsin moottoriradalla neljä kilpailua.

Rovanperän sijoitukset olivat 17, 11 ja 13. Viimeinen kilpailu päättyi keskeytykseen jo ensimmäisellä kierroksella.

Rovanperän kommentoi keskeytykseen johtanutta tilannetta lyhyesti sosiaalisessa mediassa.

– Aloitin päivän ensimmäisen kilpailun sijalta 18, ja muutamien hyvien taistelujen sekä parin kuljettajan aikarangaistusten ansiosta maaliin tultiin sijalla 13.

– Sunnuntain pääkilpailuun ähdin yhdeksännestä ruudusta, mutta valitettavasti kisani päättyi jo ensimmäisellä kierroksella, kun minut kolaroitiin ulos radalta. Kaikki neljä onnettomuuteen osallistunutta kuljettajaa selvisivät onneksi vammoitta, mikä on kaikkein tärkeintä, viestitti Hitech-kuski.

Rovanperän manageri Timo Jouhki kommentoi kolaria Ilta-Sanomille. Hänen näkemyksensä oli täysin selvä.

– Kallen viikonloppu meni aika lailla odotusten mukaisesti. Viimeisen kisan kolarissa hänellä ei ollut mitään tekemistä asiaan, vaan se oli muiden aiheuttama, Jouhki paalutti IS:lle.

– Kolarointi oli harmin paikka, sillä Kallen koko viikonloppu olisi ollut muuten loppuun asti nousujohteinen. Siltä se ihan selkeästi näytti, lisäsi Jouhki.


LUE MYÖS: Asiantuntija katsoi Kalle Rovanperän menoa – lausui raakaa faktaa (RalliF1.fi)