Kuva: Urheilugaala / Pasi SalminenF1-legenda Kimi Räikkönen oli nuorempana miehenä myös varsin riehakas bilettäjä. Jäämiehen bilevuosista kerrotaan monenlaista tarinaa.MTV:llä alkavan Petos-sarjan kehittänyt Mikko Pöllä on nyt kertonut oman anekdoottinsa Katso-lehdelle. Pöllä kertoi 20 vuoden takaisesta päivästä. Hän oli mökillä ystäviensä kanssa, kun oveen koputettiin. Oven takana oli uusi mökkinaapuri Kimi Räikkönen.– Hän toi kohteliaasti viinipullon, omaa Iceman-merkkistä viiniään. Hän katsoi hetken meininkiämme ja totesi, että hänen mökissään on paremmat bileet ja kutsui mukaan, Pöllä avasi Katsolle.Pöllä ystävineen lähti lopulta Räikkösen seurassa hänen luokseen. Reaktio siellä oli melkoinen.– Kun astuimme sisään, syntyi pieni paniikki. Ihmiset alkoivat keräilemään kännyköitään ja käsilaukkujaan talteen. He luulivat, että olemme ryöstämässä heidät. En syytä heitä, sillä olimmehan keskellä ei mitään, tukat pystyssä verkkareissamme, selvitti Pöllä.LUE MYÖS: Suomen rallitoivo Roope Korhonen voitti kaikki maailmalla – jäätävä heitto kilpakumppaneista (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Kimi Räikkönen Tuoreimmat Uutiset Mikael Granlundilta kaikessa hiljaisuudessa upea ele Suomessa Jasmi Joensuun toiminta ällistyttää hiihtopiireissä – ”Olen kuullut kautta rantain” Nyt sen voi sanoa: Kaisa Mäkäräisen elämässä valtava muutos Valtteri Bottas puhui F1-tähtien alkoholinkäytöstä – yksi erottui joukosta IL: SM-liigaseuran tähtipelaaja sai poskettoman tarjouksen kilpailijalta – ”Tuplapalkka” Suomen maajoukkuehiihtäjä lopettaa uransa – uusi laji ja ura jo tiedossa Suomen vapaaottelutähti kohtasi Habib Nurmagomedovin – veti hetkessä johtopäätöksensä Kalle Rovanperä musersi Toyota-tähden – pomo teki selväksi, ettei tämä saa toistua Colorado Avalanchessa kuohuu – NHL-seura tukki suomalaisen suun Krista Pärmäkoski bongattiin hiihtomiehen seurassa – nainen oli yhtä hymyä Miten käy AT Ski Teamin? Antti Tuisku astui nyt esiin Suomalainen floppihiihtäjä rikkoi hiljaisuuden – nyt on muutosten aika Enni Mälkönen sai tarpeekseen – jätti kaiken taakseen PP: Raimo Helmiseltä armoton temppu suomalaispelaajan ”surutyön” keskellä Kalle Palander ui syvissä vesissä – karu totuus näki päivänvalon Lue myös: Valtteri Bottas puhui F1-tähtien alkoholinkäytöstä – yksi erottui joukosta Formula 1 07.04.2026 - 15:54 Lasse Honkanen Red Bull varautuu Max Verstappenin lähtöön – pöydällä on maailmanluokan korvaaja Formula 1 06.04.2026 - 08:14 Lasse Honkanen Top Gear -suosikki hämmästeli uutista Ella Häkkisestä Formula 1 05.04.2026 - 18:00 Lasse Honkanen