Kuva: All Over PressMonet F1-kuskit ovat päässeet kokeilemaan Max Verstappenin tallikaverina Red Bullilla. Seuraukset eivät ole yleensä olleet kauniita.Liam Lawson ja Yuki Tsunoda pääsivät tänä vuonna Red Bullille. Molemmat jäivät kauas Verstappenista.Pierre Gasly taas nousi Red Bullille kaudeksi 2019. Tuo pesti päättyi lyhyeen, kun hänet työnnettiin jo kesätauolla sisartalli Toro Rossolle.Gasly jätti Red Bull -perheen, kun hän siirtyi kaudeksi 2023 Alpinelle. Hän on nyt avautunut ajoistaan Red Bullilla Off the Grid -ohjelmassa.– En aio valehdella. Se oli surullista. Vuosi 2019, toinen kauteni Formula 1:ssä. En saanut tukea mistään, vaikka olin isossa tallissa, joka oli täysin Maxin (Verstappenin) tukena. Hyvistä syistä, koska hän tuotti tuloksia.– Mutta minä aloitin uuden insinöörin kanssa, joka tuli Formula E:stä eikä hänellä ollut kokemusta F1:stä. Se loi oudon dynamiikan.– Minulle ei oikeastaan annettu työkaluja, joilla olisin voinut oikeasti tehdä tulosta. Yritin taistella omalla tavallani, koska halusin, ja loppujen lopuksi minut oli palkattu tekemään tulosta. He eivät olleet tyytyväisiä, mutta en ollut minäkään, koska näin itsekin, etten pystynyt näyttämään omaa potentiaaliani, vuodatti Gasly.LUE MYÖS: Sami Pajari avasi suunsa, Toyota-pomon marssijärjestys taitaa olla selvä (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Max Verstappen Pierre Gasly Red Bull Tuoreimmat Uutiset STT: Esapekka Lappi lähtee Enni Mälkösen kanssa maailmalle – vaimon viesti oli selvä Nyt se alkoi: Sergio Perezin leiristä tyly viesti Valtteri Bottakselle IS: Sonja Leinamon rakkauselämä aiheutti erikoisen sopan Minja Korhosen kilpasiskon kuppi meni nurin: ”Siis oikeasti, mitä ihmettä?” Montrealin päävalmentajalta kysyttiin Patrik Laineesta – vastaus vetää hiljaiseksi Anne Kyllösen tilanteesta surullinen tieto Urheilucast: HIFK virittelee shokkikaappausta – pöydällä iso kysymys Olli Jokisesta Kaisa Mäkäräinen ei voinut käsittää, mitä Suomen päävalmentaja päästi suustaan tv-lähetyksessä Valtteri Bottas laittoi härskin viestin Tiffany-rakkaalleen – naisen vastaus oli sitten melkoinen Ylellä paljastettiin: Tunnettu suomalaismies saapui seuraamaan Suvi Minkkisen otteita VM: Yksi asia Kalle Rovanperän ajamisessa sai asiantuntijan pettymään Naisten päävalmentajalta suoraa tekstiä Krista Pärmäkoskesta: ”On kaksi vaihtoehtoa” Pöydällä shokkiratkaisu: Kieltäytyykö Suomen hiihtotähti olympialaisista? Tätä ei nähty televisiossa: Hiihdon maailmantähdelle kävi huonosti – seuraukset olivat rumat Wilma Murto avautui henkilökohtaisesta elämästään – mukaan tuli myös kolmas osapuoli Lue myös: Nyt se alkoi: Sergio Perezin leiristä tyly viesti Valtteri Bottakselle Formula 1 20.01.2026 - 19:06 Lasse Honkanen VM: Yksi asia Kalle Rovanperän ajamisessa sai asiantuntijan pettymään Formula 1 19.01.2026 - 16:45 Lasse Honkanen Valtteri Bottas laittoi härskin viestin Tiffany-rakkaalleen – naisen vastaus oli sitten melkoinen Formula 1 19.01.2026 - 20:21 Lasse Honkanen