Kuva: All Over Press Ferrarin pitkäaikainen monitoimimies Gino Rosato oli hiljattain Pitstop-podcastin vieraana. Rosato puhui podcastissa esimerkiksi Kimi Räikkösestä ja Max Verstappenista ja hänen Jos-isästään. Hän kehui vuolaasti hollantilaisia. – Voisin lähettää viestin Maxille tai Jos Verstappenille juuri nyt ja saisin vastauksen kahdessa minuutissa. He ovat oikeita ihmisiä; he eivät toimi sen perusteella, kuinka paljon rahaa tai voittoa he voisivat saada ihmissuhteen luomisesta. Räikkönen kuuluu Rosaton lähipiiriin. Rosato näkee yhtäläisyyksiä Verstappenin ja Jäämiehen välillä. – Max ei, kuten isänsäkään, ole kiinnostunut ”politiikasta”. Hän ajattelee vain ajamista, ja tässä suhteessa Max on hyvin samanlainen kuin Kimi Räikkönen, mutta Verstappen on vähemmän äreä ja taipuvainen vetäytymään kuoreensa. Hän on leikkisämpi. – Sen lisäksi, että Jos on kasvattanut radalla mestarin, hän on kasvattanut myös todellisen herrasmiehen. Häntä pidetään ylimielisenä, mutta kun olet ykkönen, tarkoittaa se kritiikkiä. Se on väistämätöntä. Kun luen tai kuulen, että Max Verstappen on kusipää, voin vakuuttaa, että haluaisin olla yhtä ”paha” kuin Max Verstappen. Kun hän ei aja, hän omistautuu perheelleen ja yksinkertaisille asioille, eksymättä turhiin houkutuksiin. Olen ollut tässä maailmassa 30 vuotta ja nähnyt monien kuljettajien kadottaneen suuntansa. LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Ferrari Gino Rosato Jos Verstappen Kimi Räikkönen Max Verstappen Tuoreimmat Uutiset Kalle Lassilan mitta täyttyi – tylyjä totuuksia Suomen hiihtotähdistä Suvi Minkkinen sai shokkitiedon välittömästi voittonsa jälkeen Shokkipaluu Ferrarille? F1-maailmassa leviää nyt hurja huhu VM: Rallimies lähestyi Janni Hussia melkoisella tavalla, kun kisa oli ohi Urheilucastissa rajua vihjailua Jesse Puljujärvestä ja Antti Pennasesta Valtteri Bottas oltiin jo valmis lyömään Mercedeksen rattiin – sitten tuli iso käänne THF:ssä hurja heitto: Tekeekö Jokerit todellisen shokkikaappauksen? Red Bull ylitti rajan – Max Verstappen sai tarpeekseen Shokkiväite Oscar Piastrin kohtelusta McLarenilla – ”Kuvottavaa” UC: Kärpät teki sen taas – kovan luokan kaappaus Rallin MM-sarjalta päivitys Kalle Rovanperästä – fanit vetivät heti johtopäätöksensä Kaisa Mäkäräinen myönsi Ylellä karun totuuden urastaan IS: Sonja Leinamo ällistyi siitä, mitä hänelle sanottiin kilpailun jälkeen Kenkää tuli – Red Bull -kuski avasi saman tien sanaisen arkkunsa Venäläinen NHL-joukkuekaveri soitti Aleksander Barkoville – suusta alkoi tulla melkoista tekstiä Lue myös: Shokkipaluu Ferrarille? F1-maailmassa leviää nyt hurja huhu Formula 1 05.12.2025 - 16:51 Lasse Honkanen Valtteri Bottas oltiin jo valmis lyömään Mercedeksen rattiin – sitten tuli iso käänne Formula 1 05.12.2025 - 10:52 Lasse Honkanen Red Bull ylitti rajan – Max Verstappen sai tarpeekseen Formula 1 04.12.2025 - 22:29 Lasse Honkanen