McLarenin Lando Norris voitti päättyneellä kaudella F1:n maailmanmestaruuden. Harva asiantuntija on kuitenkin ollut sitä mieltä, että englantilainen oli päättyneen kauden paras kuljettaja.

Suurin osa asiantuntijoista on sitä mieltä, että Red Bullin Max Verstappen oli ykkönen. Näin asian näkee myös entinen F1-kuski Riccardo Patrese.

Patrese teki näkemyksiään selväksi toimittaja Leo Turrinin haastattelussa. Hän arvioi, että maailmassa on vain yksi F1-kuski, joka pystyy haastamaan hollantilaisen.

– Vaikka uusi mestari olisi nimeltään Lando Norris, ainoa kuljettaja, joka todella pystyy kilpailemaan Max Verstappenin kaltaisen absoluuttisen ilmiön kanssa, on Carletto, täräytti Patrese Ferrarin Charles Leclerciin viitaten.

– Hän taistelee aina täysillä, koska edustaa Scuderiaa, mutta hänellä ei ole koskaan ollut täysin oikeaa autoa. Charles on nälkäinen voitoille. Ymmärrän hänen turhautumisensa. Ne harvat virheet, joita hän tekee, johtuvat hänen valtavasta halustaan voittaa, väitti Patrese.

Patrese ei kuitenkaan ole heittänyt toivoa vielä myöskään Lewis Hamiltonin suhteen. Ferrarin pitää vain antaa miehelle kunnon auto.

– Tällaiselle kuljettajalle täytyy antaa kilpailukykyinen auto, muuten kokonaisuus hajoaa. Laittakaa Lewis Ferrariin, edes lähelle vahvinta tallia, niin näette, että hän taistelee yhä mestaruudesta.

LUE MYÖS: Mestis-pelaaja katseli huoneessaan suu auki NHL-tähden ökymatkalaukkua – ”Vasta myöhemmin olen tajunnut” (Siniviiva.fi)