Kuva: Getty Images / Red Bull Content PoolLewis Hamiltonilla on vielä ajokilometrejä jäljellä F1-urallaan, mutta seitsenkertainen maailmanmestari petaa jo uran jälkeistä elämää.Hamilton ajaa viimeistä kauttaan ennen kuin siirtyi Ferrarin ratin taakse. Todennäköistä on, että Ferrari jää myös brittikuskin uran viimeiseksi talliksi. Hän onkin alkanut jo suunnitella uran jälkeistä elämäänsä. – Olen jutellut niin monen uskomattoman urheilijan kanssa aina Boris Beckeristä, Serena Williamsiin ja jopa Michael Jordaniin. Olen jutellut suurten kanssa matkan varrella – jotka ovat joko lopettaneet uransa tai jotkut vielä kilpailevat – siitä pelosta, että mitä seuraavaksi ja sen varautumisen puutteesta, Hamilton pohjustaa GQ:n haastattelussa.Useissa tapauksissa huippu-urheilijat saattavat pudota tyhjän päälle uransa jälkeen, vaikka pankkitili on pullollaan. Urheilu-uran jättämää aukkoa ja sen tuomia tunteita ei voi kuitenkaan rahalla korvata.– Se sai minut ajattelemaan, että kun lopetan urani, miten voin välttää sen tyhjiön. Aloin tosissani etsiä muita asioita joista olen intohimoinen.Hamilton kertoi, että Tom Cruise ja ohjaaja Joseph Kosinski olivat tarjonneet hänelle roolia Top Gun: Maverick -elokuvassa, mutta hän joutui kieltäytymään roolista. Uran jälkeen näytteleminen kuitenkin kiinnostaa.– Ensinnäkään, en ole koskaan ottanut edes näyttelemistunteja enkä halua olla se, joka pettää elokuvan. Toisekseen, minulla ei ole ollut aikaa omistautua sille. Muistan, kun jouduin sanomaan Joelle ja Tomille ja se mursi sydämeni. Sitten luonnollisesti kaduin sitä, kun he näyttivät elokuvan ja olisin voinut olla siinä, Hamilton harmitteli.LUE MYÖS: Enni Mälkönen ei voi käsittää, mitä hänelle tapahtuu (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Lewis Hamilton Tuoreimmat Uutiset THF:ssä villi heitto NHL-hyökkääjän paluusta SM-liigaan – ”100 pinnaa heittämällä” Kerttu Niskanen teki Ylellä ikävän paljastuksen kilpasiskojensa touhusta – tätä ei TV:ssä näytetty Kimi Räikköseltä yllättävä ulostulo – Ferrari-fanien vinoilu alkoi saman tien Tieto tuli: Sonja Leinamo ulkona – kahta suomalaista ampumahiihtäjää odottaa vielä karumpi kohtalo Patrik Laine NHL:n suomalaisseuraan? – Mallina olisi tämä kauppa Yle: Iivo Niskanen ja suomalaishiihtäjä jakoivat dramaattisen hetken ladulla – siinäkö se oli? Enni Mälkösen ja Jari-Matti Latvalan yhteistyö sai ikävän päätöksen – näin kommentoitiin IS:lle IL: Jasmi Joensuu lausui kulisseissa selvät sanat Suomen valmentajille – pois lähtöviivalta Ulos selostustöistä olympialaisissa – Sami Jauhojärvi kertoi nyt suunnitelmansa Frida Karlsson ei voi käsittää, mitä mieshiihtäjä sanoi hänelle Tästä ei hiiskuttu: Valtteri Bottas pelasti Cadillacin nöyryytykseltä F1-testeissä Urheilucastissa villi olympiapaljastus – Leijonapelaajan isä oli ladata turpaan Ronnie O’Sullivanilta huikea temppu – yksi sana pilasi sitten ilon täysin Kerttu Niskaselta selvät sanat IS:lle – tästä hän ei halunnut puhua Kalle Rovanperän leiristä tylyä vihjailua Oliver Solbergista Lue myös: Kimi Räikköseltä yllättävä ulostulo – Ferrari-fanien vinoilu alkoi saman tien Formula 1 07.02.2026 - 17:54 Lasse Honkanen Tästä ei hiiskuttu: Valtteri Bottas pelasti Cadillacin nöyryytykseltä F1-testeissä Formula 1 06.02.2026 - 18:01 Lasse Honkanen VM: Asiantuntijalta rajuja väitteitä Kalle Rovanperän formulatouhusta – ”Ei tarvitse olla Einstein” Formula 1 04.02.2026 - 11:51 Lasse Honkanen