Kuva: Scuderia FerrariFerrarin Lewis Hamiltonilta kuultiin selvä ulostulo Span F1-viikonlopun yhteydessä.Hamilton siirtyi täksi kaudeksi Ferrarille, mutta hän ei ole vielä onnistunut tekemään tulosta toivotulla tavalla. Ferrari ei ole ottanut kehitysaskelia, ja tallikaveri Charles Leclerc on myös ollut brittikuskin edellä.Hamilton avasi omaa ajatteluaan asian suhteen medialle.– Intohimo: mikään ei vedä sille vertoja. Kyseessä on valtava organisaatio, jossa on paljon liikkuvia osia, eivätkä kaikki niistä toimi niin tehokkaasti kuin pitäisi. Juuri siksi tiimi ei ole saavuttanut sitä menestystä, jonka mielestäni se ansaitsisi. Koen, että minun tehtäväni on kyseenalaistaa aivan kaikki, siis jokainen osa-alue ja jokainen tiimin jäsen, erityisesti ne henkilöt ylimmässä johdossa, jotka tekevät päätöksiä, avasi seitsenkertainen maailmanmestari.Hamilton otti sitten esille, että menestystä ei ole tullut, vaikka Ferrarilla on ollut kovia kuskeja.– Jos katsoo tiimiä viimeisen 20 vuoden ajalta, siellä on ollut uskomattomia kuljettajia. On ollut Kimi (Räikkönen), Fernando (Alonso), Sebastian (Vettel). Kaikki maailmanmestareita, mutta he eivät silti voittaneet maailmanmestaruutta. En suostu siihen, että niin kävisi minulle. Siksi teen enemmän kuin tarvitsisi.– Olen tietysti ollut onnekas saadessani kokemusta kahdesta muustakin huipputiimistä. Ja vaikka asiat ovatkin varmasti erilaisia, koska kulttuuri ja kaikki muu on eri. Uskon, että jos kulkee aina samaa polkua, saa myös samat tulokset. Siksi haastan tiettyjä asioita.Hamiltonin avautumisesta teki erikoisen se, että Räikkönen voitti tunnetusti ainoan maailmanmestaruutensa juuri Ferrarilla vuonna 2007. Hän kukisti McLarenin Fernando Alonson ja Lewis Hamiltonin yhdellä pisteellä.LUE MYÖS: Työttömän kiekkoilijan arki on merkityksettömyyden tunnetta, tyhjiä päiviä ja pelkoa huomisesta – ”Ei saa jäädä raadoksi sängylle” (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Ferrari Kimi Räikkönen Lewis Hamilton Tuoreimmat Uutiset Valtteri Bottaksen toiminta lennolla ällistytti Sebastian Ahon rinnalle supertähti? – NHL:n sisäpiiristä mielenkiintoista vihjailua Juha Kankkunen lausui Ylelle selvät sanat Jari-Matti Latvalan touhusta Jari Litmasen kohtelu ällistyttää – Teemu Selänne tiivisti kaiken yhdellä sanalla Suomalaislegenda sai tarpeekseen – lausui IS:lle rajua tekstiä Sami Pajarista Patrik Laineen toiminnasta leviää ilkeitä huhuja – nyt puhuttiin suu puhtaaksi F1-mies paljasti nyt totuuden Mika Häkkisestä Hehkutukselle stoppi – Montrealista brutaali tuomio Oliver Kapaselle Uusi päävalmentaja katsoi kuusi ottelua Mikael Granlundin pelaamista – nyt tuli selvä viesti Viaplayn F1-asiantuntijalta shokkiväite Lewis Hamiltonista Löytääkö Liverpool ratkaisun ongelmiinsa? Seura haluaa nyt Valioliiga-sensaation Asiantuntija sanoi ääneen ”ankaran totuuden” Kalle Rovanperästä – ”Ei häntä kiinnosta” Mervi Kallio löysi uuden pestin – näin käy F1:n kanssa Henri Haapamäki ei voinut olla hiljaa – antoi Ylellä tuomionsa Suomen rallitähdestä Vahvistus: Max Verstappen sivuun – tämä kuski hyppää miehen F1-autoon Lue myös: Valtteri Bottaksen toiminta lennolla ällistytti Formula 1 23.10.2025 - 19:01 Lasse Honkanen F1-mies paljasti nyt totuuden Mika Häkkisestä Formula 1 22.10.2025 - 22:31 Lasse Honkanen Viaplayn F1-asiantuntijalta shokkiväite Lewis Hamiltonista Formula 1 22.10.2025 - 16:54 Lasse Honkanen