Kuva: Cadillac F1 TeamVideo: Sportivo TVValtteri Bottas on tehnyt tällä kaudella vuoden tauon jälkeen paluun F1:n kisakuskiksi. Bottas oli 20:s lauantaina Kiinan GP:n aika-ajossa, jonka paalupaikan nappasi Mercedeksen Kimi Antonelli.Bottas kertoo nykyään enemmän elämästään myös What’s Next -podcastissa, jota hän vetää yhdessä ystävänsä Paul Ripken kanssa. Tuoreessa jaksossa käsiteltiin F1-kauden avauksen tapahtumia. Bottas kertoi, että hänen isänsä oli seuraamassa miehen kisaa Melbournessa. Cadillac-kuski pääsi esittelemään isälleen hankkimaansa viinitilaa.– Isäni tuli ensimmäistä kertaa luoksemme Australiaan. Hän tuli Melbourneen. Kutsuin hänet, koska hän ei viime vuonna tullut yhteenkään kisaan, mikä oli tietenkin ymmärrettävää. Eikä oikeastaan kovin moneen sitäkään edeltävänä vuonna.– Sanoin siis, että tule nyt Melbourneen. Kun Lähi-idän tilanteen vuoksi hänen lentonsa kulki Dubain kautta, onnistuin suostuttelemaan häntä vielä jatkamaan Adelaideen. Ajattelin, että vietä pari ylimääräistä päivää täällä, niin näytän hänelle paikkoja, selvitti Bottas.Bottas paljasti, että hänen isänsä on ehkä hieman ihmetellyt pojan halua viettää enemmän aikaa Australiassa. Nyt hän kuitenkin ymmärsi asian.– Oli aika hauskaa, kun jo ensimmäisenä päivänä hän alkoi vähän ymmärtää. Hän sanoi, että okei, nyt taidan tajuta. Ja sitten lopulta tiistaina, toisena päivänä, hän sanoi minulle: Valtteri, nyt ymmärrän, miksi haluat olla täällä ja ehkä vähän vähemmän Suomessa, avasi Bottas. Ripke taas otti esille sen, miten Bottas ja hänen isänsä muistuttavat toisiaan.– Te olette niin samanlaisia. On ihan uskomatonta nähdä se. Jopa siinä, miten hän puhuu. Olet omaksunut paljon hänen tapojaan. Kun juttelimme, halusin vähän tehdä vaikutuksen häneen. Tunnen hänet tietenkin jo pidemmältä ajalta. Kysyin häneltä, tykkääkö hän meidän Instagram-videoista ja kaikesta muusta. Hän vastasi: ei, en ole sosiaalisessa mediassa. Se ei ole minua varten.– Se tapa, miten hän on todella hauska ja hyvin kuivakka huumorissaan. Todella kuivakka. Ja usein myös aika rajan yli menevä, mistä itse pidän. Hän tekee välillä todella rajuja vitsejä, jotka ovat juuri siinä hetkessä todella hauskoja, selvitti Ripke.LUE MYÖS: MTV:n asiantuntija villiintyi – rajua tekstiä Sami Pajarista (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Mercedes Paul Ripke Valtteri Bottas Tuoreimmat Uutiset Juha Miedolta uskomaton paljastus – tehnyt kaikille arkisen asian ”vain kerran elämässään” UC: HIFK heitti maailmanmestarin pihalle – todellisesta syystä vaiettiin Pusutteluksi meni, kun TV-kamera kääntyi – Ylen Laura Arffman hempeili IL: Jokerit voitti tarjouskilpailun – iso vonkale tarttui haaviin Esapekka Lappi hyppäsi melkoisen auton rattiin – ilmoille heitto uudesta urasta ”Hyi helvetti” – Nooralotta Nezirin treenit saivat karun käänteen Robert Helenius antoi melkoisen oppitunnin nyrkkeilijälle Suomessa Mustaa valkoisella: Kerttu Niskasen aikakausi on ohi Leijonatähti sai ”järkyttävän” tarjouksen KHL:stä – NHL-unelma tuhoutui siihen Kaisa Mäkäräinen teki paluun – kiusallinen ongelma nosti heti päätään Järkyttävä hiihtouutinen – Jasmi Joensuu surun murtama Yle: Saga Vanninen teki kaikessa hiljaisuudessa yllättävän aluevaltauksen Antero Mertarannalta skandaalinkäryinen väite: HIFK:ssa tapahtunut vallankaappaus Kohta mennään: Suomalainen keihäänheiton maailmanmestari palaa seitsemän vuoden tauon jälkeen Sami Pajarin oli puhallettava peli poikki – pelkona potkuilmoitus Toyotalta Lue myös: Villi visio: Tekeekö Red Bull shokkiliikkeen F1:n kuskimarkkinoilla? Formula 1 09.04.2026 - 09:54 Lasse Honkanen Max Verstappenille povataan musertavaa F1-uutista Formula 1 08.04.2026 - 16:01 Lasse Honkanen Valtteri Bottas puhui F1-tähtien alkoholinkäytöstä – yksi erottui joukosta Formula 1 07.04.2026 - 15:54 Lasse Honkanen