Kuva: All Over PressRed Bullin auto oli monien F1-asiantuntijoiden mielestä joukon nopein viikonloppuna Imolassa. Kyseessä oli mahdollisesti ensimmäinen kerta tällä kaudella, kun Red Bull oli McLarenin edellä kisavauhdissa.Tänä viikonloppuna ajetaan Monacon GP ja sen jälkeisenä viikonloppuna Espanjan GP. Etenkin jälkimmäiseen kohdistuu suuria odotuksia, sillä F1:n teknisiä sääntöjä menee uusiksi.The Red Flags Podcastin Matt Elisofon on nyt heittänyt villin spekulaation.– Tulee uusia teknisiä ohjeistuksia näistä ’löysistä siivistä’. Joten meillä ei ole aavistustakaan, mitä tapahtuu. Tämä etu, joka McLarenilla nyt on, saattaa kadota kokonaan. Meillä voisi olla käänteinen versio vuodesta 2024, jos käy samoin kuin Red Bullille viime vuonna. Heillä saattoi olla kolmanneksen verran etua, ja sitten se on vaan poissa, heitti Elisofon.– McLaren on jo sanonut, että he ovat tavallaan luopuneet siitä löysien siipien virityksestä… he ovat heittäneet tyyliin: ”Me ei enää tehdä sitä, joten me ollaan valmiita muutokseen”, muistutti toinen juontaja Brian Muller.”Löysillä siivillä” viitataan F1-autojen taka- tai etusiipien rakenteelliseen joustavuuteen. Ne siis taipuvat ajon aikana tietyillä nopeuksilla tai ilmanvastuksen vaikutuksesta. McLarenin on väitetty toimineen asian suhteen sääntöjen rajamailla paremman nopeuden saavuttamiseksi.LUE MYÖS: Näkökulma: Kaljanmyynti luo Liigalle uudenlaista uhkakuvaa (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Lando Norris McLaren Oscar Piastri Tuoreimmat Uutiset Peliäkään ei ollut pelattu – Jokerit sai lohduttoman uutisen Paljastus kulisseista – IL: Kovanaamalta tyly temppu Mikael Granlundille F1:ssä muhii jymypaukku – yllätystalli rakentamassa hirmuauton Tapaus Mikko Rantanen ja asepalvelus – Leijonapomolta selvä viesti Lähde: Tämä tapaaminen sinetöi Valtteri Bottaksen F1-kohtalon Vahvistus: Rallin maailmanmestarin ensi kauden talli selvillä Patrik Laine lopetti haastattelun jäätävällä tavalla – yleisön reaktio kertoo kaiken Kuusi pistettä: Susijengin pelaaja sanoi suorat sanat Lauri Markkasen esityksestä Esapekka Lapilta koskettava paljastus henkilökohtaisesta elämästä Mikko Rantanen oli vasta alkua – Dallas viritteli kunnon siirtopommia Vahvistus tuli: Valtteri Bottakselle tulikin huono F1-uutinen Marcus Grönholm lausui tylyt sanat uudelle työntekijälle – nyt hän on iso rallipomo Lauri Markkasen fanien raivo repesi – mediajätti ESPN reagoi nopeasti Paljastus: Ari Vatanen ällistytti toiminnallaan Suomen MM-rallissa HS: Jokerit ikävän vedätyksen kohteena – mitään ei ollut tehtävissäLue myös: F1:ssä muhii jymypaukku – yllätystalli rakentamassa hirmuauton Formula 122.08.2025 - 17:01 Lasse Honkanen Lähde: Tämä tapaaminen sinetöi Valtteri Bottaksen F1-kohtalon Formula 122.08.2025 - 17:01 Lasse Honkanen Vahvistus tuli: Valtteri Bottakselle tulikin huono F1-uutinen Formula 121.08.2025 - 17:01 Lasse Honkanen