Kuva: All Over PressSuomen ampumahiihtomaajoukkue on esiintynyt edukseen Anterselvan lumilla. Suvi Minkkinen nappasi upeasti takaa-ajon olympiapronssia, mutta taustalla on nähnyt kehitystä jo pidemmän aikaa.Yksi Suomen menestyksen takuumiehistä on ollut valmentaja Erik Kulstad, joka palkattiin päävalmentajaksi vuonna 2022. Olympialaisten alla kerrottiin, että hän on tehnyt 2+2-vuotisen jatkosopimuksen. Kulstadin jatko tuli yllätyksenä joillekin lajipiireissä. Spekulaatioissa oli miehen paluu takaisin kotimaahansa Norjaan.Toisin kuitenkin kävi. Norjalainen lajilegenda Ole Einar Björndalen on puhunut Kulstadin tilanteesta Ylelle.Hyvin Kulstadin tunteva Björndalen ei voinut käsittää Norjan liiton toimintaa tapauksessa. Suomessa oltiin valmiita laittamaan nimet paperiin, kun taas Norjassa haluttiin odottaa kauden loppuun. – Katastrofi, hän kuvaa pitkäaikaisen oman liittonsa toimintaa. Mutta Suomen onni, että Norja nukkui, päivitteli Björndalen Ylelle.– Hänessä on vielä valtavaa kehityspotentiaalia. Jos Erik saa liitolta tarvittavat resurssit, hänellä on osaamista rakentaa tiimi, jonka avulla Suomesta voi tulla jopa yksi lajin merkittävimmistä maista, pamautti Björndalen.LUE MYÖS: Mika Myllylän Wiljami-pojalta pysäyttävä puheenvuoro – antoi ihmisille yhden neuvon (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Ampumahiihto Erik Kulstad Ole Einar Björndalen Lue myös: Minja Korhosen menestys palkittiin – alle uutuusauto Talvilajit 06.11.2026 - 13:59 Lasse Honkanen Lähde: Hiihtomaajoukkueen ykköstähti loukkaantunut – ulkona Rukan maailmancupista Talvilajit 06.11.2026 - 07:43 Lasse Honkanen Krista Pärmäkoski löysi onnen – esiintyi tunteellisessa kuvassa: ”Paikka mun sydämestä” Talvilajit 05.11.2026 - 21:47 Lasse Honkanen