Kuva: All Over PressF1-kausi 2025 on saatu päätökseen. Mercedeksen voimanlähdettä käyttävä McLaren vei valmistajien ja kuljettajien maailmanmestaruuden.F1:n uudet säännöt astuvat voimaan ensi kaudella. Varikolla on kuiskittu jo pitkään, että Mercedes olisi selvästi edellä muita talleja kehitystyössään. Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff on kommentoinut asiaa Beyond the Grid -podcastissa.– Emme ole koskaan itsevarmoja. Olemme puoliksi tyhjä, puoliksi täysi -ihmisiä, eikä koskaan niin päin, että lasi olisi puoliksi täynnä.– Kaikki alkaa omasta talosta, siitä ”sisäisestä vihollisesta”. McLaren on ollut tänä vuonna parempi talli Mercedes-voimanlähteellä. Vaikka voimanlähde olisikin parempi, mitä emme koskaan koe olevamme oikeutettuja sanomaan: pitää silti voittaa Williams, McLaren ja itse asiassa myös Alpine. – Osa heistä on saanut enemmän kehitysaikaa tuulitunnelissa, koska he eivät ole sijoittuneet kovin hyvin valmistajien MM-sarjassa. Jotkut ovat voineet tulla mukaan innovaatioilla, joita emme ole huomanneet, ja niin edelleen. Mitään ei voi pitää itsestäänselvyytenä, vaikka meidän voimanlähteemme, Mercedes-voimanlähde, olisikin vahvin.– Kaiken lisäksi nämä huhumyllyt ovat aina vaarallisia, koska jossain toisessa tallissa tai toisen voimanlähde- tai polttoainetoimittajan puolella joku ajattelee: ”Mehän mielellämme asetamme teidät ennakkosuosikin rooliin, mutta me olemme tulossa.” Siksi emme anna minkään viedä meitä mukanaan, emme minkään kampaamotason juorun.LUE MYÖS: Entinen SE-nainen antoi palaa IL:ssä – tylyä tekstiä Silja Kososen EM-kullan varmistuttua (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Mercedes Toto Wolff Lue myös: Lähde: Kimi Räikkönen jymäytti miljardiyhtiötä – täydellinen vedätys paljastui 50 000 katsojan edessä Formula 1 14.08.2026 - 09:45 Lasse Honkanen Ella Häkkisessä nähdään jo F1-potentiaalia – McLarenin iso päätös puhuttaa Formula 1 07.08.2026 - 15:55 Lasse Honkanen Mika Häkkinen paljasti ikävän kohtaamisensa Michael Schumacherin kanssa – ”Mielessä pyöri monia eri asioita” Formula 1 04.08.2026 - 11:51 Lasse Honkanen