Kuva: All Over PressValtteri Bottas siirtyy ensi kaudeksi F1-talli Cadillacin riveihin. Hän sai viime sesongin jälkeen lähtöpassit Sauberilta.Bottas oli viime vuonna varsin luottavainen sen suhteen, että hän saa jatkaa F1:ssä kisakuskina. Niin ei kuitenkaan käynyt, ja miehelle tuli vuoden tauko kisakuskin töistä. Suomalainen on aiemmin myöntänyt julkisesti, että hän oli lähellä siirtyä Williamsiin. Tuossa vaiheessa markkinoille tuli Carlos Sainz, joka päätti siirtyä Williamsille.F1-toimittaja Edd Straw on nyt puhunut Bottaksen viime vuoden tilanteesta The Race F1 podcastissa. Asia nousi esille, kun keskusteltiin esisopimusten merkityksestä.– Kun on kyse sopimuksista, on oltava varovainen, koska esisopimuksia lentelee jatkuvasti ympäriinsä.Tiedäthän, yksi kuljettajista, joista mainitsimme tässä podcastissa, Bottas, hänellä oli käytännössä kahden eri tallin kanssa sopimus tälle vuodelle.– Vaikka sopimus on sovittu, ainakin yhdessä tapauksessa kuljettajan (Bottas) allekirjoitus oli paperissa, mutta tallin allekirjoitus puuttui. Koska ennen kuin molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet sen, sinulla voi olla sopimus, joka on periaatteessa sovittu, mutta ei vielä juridisesti sitova, valisti Straw.– Totta kai joskus on mukana myös erillisiä sopimuksia riippuen siitä, mitä ollaan tekemässä.Siksi aina, kun joku sanoo “oli sopimus”, täytyy olla erittäin tarkkana siitä, mitä sopimusta tarkalleen ottaen tarkoitetaan, selvitti Straw.Toinen talli oli varmasti Williams. On hyvin mahdollista, että toinen Bottakselle tylyn tempun tehneistä talleista oli Sauber.LUE MYÖS: Suomen rallitoivo Roope Korhonen voitti kaikki maailmalla – jäätävä heitto kilpakumppaneista (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Cadillac Valtteri Bottas Tuoreimmat Uutiset Tämä oli viimeinen pisara – uutinen Patrik Laineesta oli liikaa vaimolle VM: Jari-Matti Latvala puhui avoimesti ongelmistaan Janni Hussin kanssa Muistatko Kari Lehtosen? NHL-mies lopetti ilmoittamatta kenellekään ja löysi täysin uuden uran Anne Kyllönen hempeili somessa – ei olisi koskaan voinut uskoa, että tullaan tähän pisteeseen Raskaansarjan nyrkkeilyssä juonitaan kahta superottelua – vuosien piina päättyisi Villi visio: Tekeekö Red Bull shokkiliikkeen F1:n kuskimarkkinoilla? Hiihtomiehen mitta on täynnä – vaatii Johannes Kläbon käyttämiä aineita julki Florida Panthersin NHL-pomo puhui nyt suunsa puhtaaksi Aleksander Barkovin tapauksesta Suomen hiihtonaiset vaihtoivat vapaalle – juhlakunnossa Ylläksellä Kulissit romahtavat – Johanna Matintalolta tyly totuus Ylelle Max Verstappenille povataan musertavaa F1-uutista Tämä ottelu oli liikaa – Tyson Fury lausui hyytävät sanat tiimilleen Rakkaus kukoistaa – Suvi Minkkinenkin reagoi ilouutiseen Raimo Helminen ja radikaali ratkaisu – ”Ei tämä voi vain jatkua näin” Janni Hussi teki katastrofaalisen virheen – rallimieheltä melkoinen reaktio Lue myös: Villi visio: Tekeekö Red Bull shokkiliikkeen F1:n kuskimarkkinoilla? Formula 1 09.04.2026 - 09:54 Lasse Honkanen Max Verstappenille povataan musertavaa F1-uutista Formula 1 08.04.2026 - 16:01 Lasse Honkanen Valtteri Bottas puhui F1-tähtien alkoholinkäytöstä – yksi erottui joukosta Formula 1 07.04.2026 - 15:54 Lasse Honkanen