Kuva: All Over PressMika Häkkinen tekee syksyllä uuden aluevaltauksen, kun hän esiintyy yhdessä David Coulthardin kanssa kiertueella, jossa kaksikko puhuu F1-uristaan ja muutenkin F1:stä.Häkkinen ja Coulthard ovat ennakoineet tulevaa Motor Sport Magazinen haastattelussa. Häkkinen huomioi sen, miten F1-fanit ovat muuttuneet. – Ennen ihmiset olivat kiinnostuneita autoista: ne olivat nopeita, ne olivat kauniita. Nyt Drive to Survive (Netflix-sarja) on tuonut esiin aivan toisenlaisen kuvan. Entä Mika, entä David? Miten he kommunikoivat? Mikä oli heidän filosofiansa kilpa-autoilijan elämästä?Coulthard taas otti esille kaksikon välisen suhteen kivikkoiset vaiheet.– Luulen, että kun osuin Mikaan Span ensimmäisessä mutkassa (vuonna 1999, mikä pyöräytti Häkkisen ulos johdosta) ja voitin sitten itse kisan, niin se oli aika jäätävä hetki! – Muistan palkintopallilla, ettei Mika ollut kovin puhelias! Mutta menestyksesi on tallikaverisi epäonni, ja päinvastoin. Emme aina olleet samaa mieltä, mutta sellaista kilpailu on, avasi skotti.Jutussa kerrottiin, että McLaren-kuskien välit viilenivät niin pahasti, että he matkustivat eri yksityiskoneilla samalta lentokentältä samaan paikkaan. Miehet eivät siis halunneet olla samassa lentokoneessa.LUE MYÖS: Entinen SE-nainen antoi palaa IL:ssä – tylyä tekstiä Silja Kososen EM-kullan varmistuttua (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp David Coulthard McLaren Mika Häkkinen Lue myös: Lähde: Kimi Räikkönen jymäytti miljardiyhtiötä – täydellinen vedätys paljastui 50 000 katsojan edessä Formula 1 14.08.2026 - 09:45 Lasse Honkanen Ella Häkkisessä nähdään jo F1-potentiaalia – McLarenin iso päätös puhuttaa Formula 1 07.08.2026 - 15:55 Lasse Honkanen Mika Häkkinen paljasti ikävän kohtaamisensa Michael Schumacherin kanssa – ”Mielessä pyöri monia eri asioita” Formula 1 04.08.2026 - 11:51 Lasse Honkanen