Kuva: Toyota Gazoo Racing New Zealand / Joel HanksKalle Rovanperän debyytti Uuden-Seelannin Oseanian formulasarjassa on yksi iso puheenaihe suomalaisessa moottoriurheilussa.Hitechilla ajava Rovanperä on jäänyt odotetusti jonkin verran kärkikuskeista. Ero oli torstaina noin sekunnin luokkaa.AKK:n puheenjohtaja ja entinen huippukuljettaja Toni Vilander sai torstaina kuulla tuosta erosta. Hän antoi Iltalehdelle selvän näkemyksensä.– Sekunnin ero kuulostaa tässä vaiheessa oikealta. Jarrutuspaikkojen hakemisella tuosta saa useamman kymmenyksen helposti pois. Vaikeaksi menee sitten, kun metsästetään viimeistä puolta sekuntia, Vilander sanoi Iltalehdelle.Rovanperän vauhti oli parasta perjantain ensimmäisessä sessiossa. Hän taipui 0,7 sekuntia kärkiajata ja oli 13:s. Kahdessa muussa treenisessiossa oli sitten vaikeampaa.Entinen F1-tähti Mika Salo taas teki selväksi STT:lle, että pitkä on tie ja kivinen. Edessä on vielä isoin loikka.– Hän saa nyt Oseanian sarjasta kisakokemusta talven aikana. Se on hyvää valmistautumista Super Formulaan, mutta hyppäys sinne on aika iso. Siinä autossa on 300–400 hevosvoimaa enemmän, enemmän pitoa ja g-voimia. Auton säätäminen ja kaikki on vähän erilaista, selvitti Salo STT:lle.LUE MYÖS: Sami Pajari avasi suunsa, Toyota-pomon marssijärjestys taitaa olla selvä (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Kalle Rovanperä Super Formula Toni Vilander Tuoreimmat Uutiset Nyt se alkoi: Sergio Perezin leiristä tyly viesti Valtteri Bottakselle IS: Sonja Leinamon rakkauselämä aiheutti erikoisen sopan Minja Korhosen kilpasiskon kuppi meni nurin: ”Siis oikeasti, mitä ihmettä?” Montrealin päävalmentajalta kysyttiin Patrik Laineesta – vastaus vetää hiljaiseksi Anne Kyllösen tilanteesta surullinen tieto Urheilucast: HIFK virittelee shokkikaappausta – pöydällä iso kysymys Olli Jokisesta Kaisa Mäkäräinen ei voinut käsittää, mitä Suomen päävalmentaja päästi suustaan tv-lähetyksessä Valtteri Bottas laittoi härskin viestin Tiffany-rakkaalleen – naisen vastaus oli sitten melkoinen Ylellä paljastettiin: Tunnettu suomalaismies saapui seuraamaan Suvi Minkkisen otteita VM: Yksi asia Kalle Rovanperän ajamisessa sai asiantuntijan pettymään Naisten päävalmentajalta suoraa tekstiä Krista Pärmäkoskesta: ”On kaksi vaihtoehtoa” Pöydällä shokkiratkaisu: Kieltäytyykö Suomen hiihtotähti olympialaisista? Tätä ei nähty televisiossa: Hiihdon maailmantähdelle kävi huonosti – seuraukset olivat rumat Wilma Murto avautui henkilökohtaisesta elämästään – mukaan tuli myös kolmas osapuoli Huomasitko? Norjan supertähdeltä pöyhkeä ele Minja Korhosta kohti Lue myös: Nyt se alkoi: Sergio Perezin leiristä tyly viesti Valtteri Bottakselle Formula 1 20.01.2026 - 19:06 Lasse Honkanen VM: Yksi asia Kalle Rovanperän ajamisessa sai asiantuntijan pettymään Formula 1 19.01.2026 - 16:45 Lasse Honkanen Valtteri Bottas laittoi härskin viestin Tiffany-rakkaalleen – naisen vastaus oli sitten melkoinen Formula 1 19.01.2026 - 20:21 Lasse Honkanen