Kuva: All Over PressMcLaren ajoi Itävallan GP:n kaksoivoittoon järjestyksessä Lando Norris, Oscar Piastri. Kolmanneksi taisteli Ferrarin Charles Leclerc. Red Bullin kotikisa oli täysi katastrofi. Mercedeksen Kimi Antonelli tuhosi ensimmäisessä mutkassa Max Verstappenin kisan. Toinen Red Bull -ässä Yuki Tsunoda taas keräili rangaistuksia ja hiihteli peräpäässä.Viaplayn selostamossa heitettiin kovaa tekstiä Tsunodan menosta. Selostaja Niki Juusela heitti, että japanilaiskuskin Red Bull -ura voi olla katkolla jo ennen ensi viikon Silverstonen GP:tä.– Edelleen täytyy Yukista kyllä sanoa, että on aikarangaistukset ja on kaikki muu. En vain jaksa uskoa, että Englannissa enää toisessa Red Bull -autossa nähdään Yuki Tsunodaa. En vain jaksa uskoa, pohti Juusela.– Heillä on pakko ainakin se keskustelu nyt taas käydä. Mitä on siitä niitä vaihtoehtoja, että he on koettanut noita omia rookie-kuljettajia, omia juniorikuljettajia sinne nostaa ja se ei ole onnistunut. Pitäisikö heillä ruveta sitten katsomaan vähän pakan ulkopuolelta, kokeneempaa kaveria. Siellä olisi yksi muuan Valtteri Bottas esimerkiksi tarjolla, pamautti Heikki Kovalainen.– Se ei ole edes mitään pelkästään suomalaisten värilasien läpikatsomista, vaan ihan oikeasti inhorealismia Red Bullille. Jotain on tehtävää, että jos toinen auto putoaa, niin ei voida ajaa viimeisestä sijasta, kun edelleen ollaan kuitenkin MM-sarjan mitalit on jaossa myös valmistajien puolella. Tämä on karmea tilanne ja onhan nyt Tsunoda sanottava ääneen ollut huonompi kuin Liam Lawson ensimmäisissä kilpailuissa, sanaili Juusela kahden kisan jälkeen lähtöpassit saaneeseen uusiseelantilaiseen viitaten.LUE MYÖS: Raaka totuus – STT: Entinen F1-kuski lausui muistutuksen Kalle Rovanperälle (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Heikki Kovalainen Itävallan GP Niki Juusela Valtteri Bottas Viaplay Tuoreimmat Uutiset Urheilugaalassa palkitun naisen puhelin täyttyi melkoisista viesteistä – ällisteli lukemaansa Lempi leiskuu hiihtomaailmassa – nainen paljasti rakkaansa Veteraanitoimittaja ei voinut käsittää Suvi Minkkisen palkitsemista: ”Aika huvittavaa” Raimo Helmisen poikkeuksellinen käytös Urheilugaalassa hämmästytti HIFK:lle hurja paluumuuttaja? NHLWAM: Tähtihyökkääjä haluaa pelata seurassa Toyota-tähti kuuli Jari-Matti Latvalan sanoista – vastaus oli jäätävä Nyt saatiin karu päivitys Anthony Joshuan tilanteesta Suomen ampumahiihtonaiset romahtivat – kisan jälkeen levisi kuva, joka kertoo kaiken nelikon väleistä Ronnie O’Sullivan ylitti rajan – snookerin maailmanmestari ei ole antanut hänelle anteeksi Minja Korhosen tilanne – Janne Ahonen antoi tuomionsa Ylelle SM-liigaseuran pomo teki tylyn tempun – vuoti vastustajan tähtipelaajien lähdöt seurasta Yle: Kaisa Mäkäräisen hämmästeli ex-kilpasiskonsa touhua: ”En tiedä, mitä pitäisi ajatella” Hirmuveto: Suomen ampumahiihtoparilta mahtava suoritus – ”Perrrrrrkele” Karu tunnustus: Sonja Leinamo ei halunnut valehdella Ylen toimittajalle Kiekkomieheltä rajua vihjailua Jokereiden toiminnasta – ”Tulee omille näpeille” Lue myös: Kalle Rovanperä debytoi formuloissa – radan kulisseissa tipahti iso F1-paljastus Formula 1 13.01.2026 - 22:11 Lasse Honkanen F1-asiantuntija ylisti ensin Valtteri Bottasta – sen jälkeen suusta tuli lohduton totuus Formula 1 13.01.2026 - 13:56 Lasse Honkanen Kalle Rovanperä oli hieman diplomaattisempi – manageri pamautti sitten suorat sanat IS:lle Formula 1 12.01.2026 - 14:32 Lasse Honkanen