Mervi Kallio , F1, ViaplayMercedeksen Kimi Antonelli ajoi vakuuttavasti Japanin GP:n paalupaikalle. Yksi puheenaiheista oli Red Bullin Max Verstappen, joka jäi 11:nneksi aika-ajossa.Verstappenin pettymys paistoi myös, kun hän saapui Viaplayn Mervi Kallion haastatteluun. – Kuulimme turhautumisesi ja olemme kuulleet uultuamme tämän viikonlopun aikana näitä kommentteja, voitko kertoa, millaista sillä autolla on ajaa? tiedusteli Verstappen.Hollantilainen teki selväksi, että sana ”turhautuminen” on väärä kuvaamaan hänen tuntojaan.– Ei se ole hauskaa, mutta en ole turhautunut. Olen jo kauan sitten mennyt turhautumisen ohi. Teen vain parhaani. Mutta tällä hetkellä meillä on paljon ongelmia, mitä tahansa yritämmekin. En voi enää kutsua sitä turhautumiseksi. En oikeastaan tiedä, mikä olisi oikea sana.– Olenhan minä aiemminkin ajanut sanotaan nyt hitaammalla autolla ja silloin taistellaan tällaisista sijoista. Mutta tapa, jolla taistelemme niistä nyt, ei ole hauska, koska auto ei rehellisesti sanottuna ole kovin miellyttävä ajettava. Se on paikoin myös todella arvaamaton. Ja varsinkin tällaisella radalla se ei ole sitä, mitä haluat, avasi Verstappen.– Onko sinulla tunne, että olette jo kokeilleet kaiken, vai onko vielä jotain, mitä voitte yrittää? jatkoi Kallio. – Meillä on ongelmia, jotka meidän täytyy ratkaista. En voi puhua niistä täällä yksityiskohtaisesti, mutta tiedämme kyllä, mitä ne ovat. Tilanne on kuitenkin todella vaikea, harmitteli hollantilainen.Meneekö Max Verstappenin kuppi nurin?Viaplayn studiossa käytiin myös läpi Verstappenin ongelmia. Asiantuntija Toni Vilander muistutti, että Verstappen tietää varmasti, miten haastava tilanne on.– Tuossa on tietysti kokenut kuljettaja, niin hän tietää sen, että näihin menee tosi paljon aikaa, että nämä asiat saadaan fiksattua. Ja ei puhuta tilanteesta, että menee koko kausi ohi, mutta siis ei ole päivän eikä viikon hommia, missä nuo saadaan korjattua… Sitten tilanteet myös muuttuvat. On nähty aikaisemminkin, että yhtäkkiä Red Bull taisteleekin voitoista. Mutta nyt ne ongelmat on varmaan aika paljon isompilaatuisia autossa ja moottorissa. On pitkä kausi tulossa Maxille, arvioi Vilander.Vilander arveli myös, että Verstappenilla voi jossain vaiheessa keittää yli ja oikein kunnolla.– Nikin (Juusela, selostaja) kanssa vähän jo heitettiin ajatusleikkiä, että jossain kohtaa kauden aikana Maxilla kuohahtaa yli just sen takia, että siellä on alitajunnassa se turhautuminen. Joku vähän provosoi kisassa tai startissa ja Maxia tai lähtee siiven päätylevyt irti, niin sieltä saattaa tulla sellainen kostoeffekti tai jotain muuta. Tuossa nyt ne maailmanmestaruudet ja kokemus, niin se tuo sitä tiettyä rauhallisuutta. Mutta ei tämä ole se suoritustaso, minkä takia Max on Formula 1:ssä mukana. – Koko hänen leiri on semmoista vähän sisäänlämpeävä. Silloin kun menee hyvin, niin Jos Verstappen – hänen isä – on hyvin vaikuttava ja tilanteen haltuun ottava hahmo. Mutta kun heillä menee huonosti, niin he myös kertovat sen hyvin isolle porukalle heti. Niin tässä on semmoista vähän vaaran elementtiä. Nyt heillä ei ole Christian Horneria (Red Bullin viime kaudella potkut saanut tallipäällikkö) ketä syyttää tai jotain muuta ketä syyttää, niin tässä on nyt vain ajan kysymys, että iso paukku pamahtaa, latasi Vilander.Japanin GP:n aika-ajo#KuljettajaTalliAikaQ31Kimi AntonelliMercedes1m28.778s2George RussellMercedes+0.298s3Oscar PiastriMcLaren+0.354s4Charles LeclercFerrari+0.627s5Lando NorrisMcLaren+0.631s6Lewis HamiltonFerrari+0.789s7Pierre GaslyAlpine+0.913s8Isack HadjarRed Bull+1.200s9Gabriel BortoletoAudi+1.496s10Arvid LindbladRacing Bulls+1.541sQ2 – karsiutui11Max VerstappenRed Bull+1.214s12Esteban OconHaas+1.261s13Nico HülkenbergAudi+1.330s14Liam LawsonRacing Bulls+1.447s15Franco ColapintoAlpine+1.579s16Carlos SainzWilliams+1.985sQ1 – karsiutui17Alex AlbonWilliams+1.173s18Ollie BearmanHaas+1.175s19Sergio PérezCadillac+2.291s20Valtteri BottasCadillac+2.415s21Fernando AlonsoAston Martin+2.731s22Lance StrollAston Martin+3.005s.LUE MYÖS: MTV:n asiantuntija villiintyi – rajua tekstiä Sami Pajarista (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Max Verstappen Mervi Kallio Red Bull Tuoreimmat Uutiset Ulos maajoukkueesta – IL: Suomen hiihtonaisille lausuttiin tyly viesti Henri Haapamäki antoi tuomionsa Ylellä – johtopäätös Suomen rallitähdestä tehty Alisa Vainio ällistyttää maailmalla, kamerat tallensivat sananvaihdon kilpasiskon kanssa PP: Kärpät sai vihdoin haluamansa pelaajan – taustalla vuosien jahti UC: Takana vuosien viestittely – suomalainen NHL-mies ja yleisurheilutähti löysivät vihdoin toisensa Robert Helenius ui syvissä vesissä – pysäyttävä paljastus Sami Pajarin Toyota-ralliauton ratista löytyy nappi, jota hän ei ole koskaan painanut Jasmi Joensuu ei saapunut lähtöviivalle – Ylen asiantuntija täräytti selvät sanat Montreal Canadiensin supertähti teki asioita selväksi Patrik Laineesta Kaisa Mäkäräinen ex-suojatti puhui nyt suunsa puhtaaksi – legendakin reagoi Jonne Halttunen lyttäsi rallitähden MTV:llä – ”Henkilökohtainen mielipiteeni” SM-liigan jättihankinta varmistui – UC: Palkka 360 000 euroa vuodessa Laura Arffman katosi Ylen lähetyksistä – tämän nainen halusi sanoa Reetta Hurske teki uuden aluevaltauksen – häkeltyi ihmisten reaktioista Toyota-tähdeltä ikävää vihjailua Janni Hussin ammattitaidosta Lue myös: Villi visio: Tekeekö Red Bull shokkiliikkeen F1:n kuskimarkkinoilla? Formula 1 09.04.2026 - 09:54 Lasse Honkanen Max Verstappenille povataan musertavaa F1-uutista Formula 1 08.04.2026 - 16:01 Lasse Honkanen Valtteri Bottas puhui F1-tähtien alkoholinkäytöstä – yksi erottui joukosta Formula 1 07.04.2026 - 15:54 Lasse Honkanen