Kuva: All Over PressPARIISI. Ella Junnilan urakka Pariisin olympiakisoissa päättyi korkeushypyssä karsintaan. Korkeus 188 oli liikaa.Tyrmistys oli suuri. Junnila ylitti kesäkuussa Suomen ennätyksen 197, joten alas on tultu ja paljon.– Siis fyysinen fiilis oli erittäin hyvä ja verkkakentän puolella tuntui tosi hyvältä. Juoksuissa en päässyt oikein juoksun päälle. Ekasta askeleesta jäti alas ja juoksu jäi alas. Sitten siihen kurvaan on vaikea lähteä, Junnila selvitti epäonnistumisensa syytä.– Mikä sitä aiheuttaa, niin selvitellään tässä kisan jälkeen. Miksi se on vaivannut näin pitkään, eikä ole mennyt juoksutreenaamisen kanssa ohi, hän jatkoi.Junnila korosti ongelman liittyneen juoksuun.– Kun en pääse juoksun päälle, niin juoksu jää alas. Silloin askel lyhenee, jolloin se merkki jää kauas. Merkki ei ollut ongelma, vaan se, että mä en päässyt siihen juoksuun. Sitä on yritetty korjata koko heinäkuun ajanTokion olympialaisissa Junnila itki karsiutumisensa jälkeen. Nyt hän esiintyi median edessä tyynenä.– Kyllä mä silti nautin tästä ihan hirveästi. Sain mennä sinne ilman huonoa valmistautumista tai ilman mitään sen suurempaa. Lähdin tekemään sen, mitä tänään lähtee. 100 prosenttisesti tiedän, että toi oli nyt parasta, mitä tänään tuli näillä suorituksilla.Junnila tölväisi myös Iltalehden toimittajaa Santtu Silvennoista. Junnilan mukaan Silvennoinen on kirjoittanut hänestä sellaista ”potaskaa”, ettei hän halua vastata Silvennoisen kysymyksiin.Haastattelu: Otto PalojärviLUE MYÖS: Näkökulma: NY Islanders muurasi peruskiveä – kärkitalenttia saatava lisää (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Ella Junnila Korkeushyppy Olympialaiset Santtu SilvennoinenTuoreimmat Uutiset Sebastian Aho sai tarpeekseen – laukoi poikkeuksellisen suoraa tekstiä Yksityiskohta Trent Alexander-Arnoldin Real Madrid -sopimuksessa hirvittää Lähde: MM-Leijonilla lähti lapasesta – korkki aukesi kunnolla Nico Rosberg pamautti kovan väitteen Max Verstappenista Mika Häkkinen sanoi ääneen ikävän totuuden Michael Schumacherista Nooralotta Neziri tajusi ikävän totuuden kesken juoksun Seiskassa paljastus: Selviääkö pian koko totuus Jari-Matti Latvalasta? Urheilucast: SM-liigaseuran järjetön tarjous ei riittänyt suomalaispelaajalle – ”Mennyt saatanan hulluksi” Jukurit-pomo puhui suunsa puhtaaksi väleistään Jonne Virtaseen Cristiano Ronaldo otti ja lähti – nyt liikkuu merkittävä Liverpool-huhu Asiantuntija: Montreal Canadiensin tehtävä merkittävä ratkaisu Patrik Laineen ystävän suhteen Kimi Räikkönen hyppäsi vuosien tauon jälkeen F1-auton rattiin – leuat tippuivat lattiaan Kalle Rovanperä tiputti karua tekstiä IS:lle Paljastus Sebastien Ogierin Toyota-sopimuksesta – ”rahakas” bonus IS: Entinen joukkuekaveri ällistyi Mikko Rantasen tempusta – tämä ei mene jakeluunLue myös: Akaa-Volleyn kova paluumuuttaja Niklas Seppänen: ”Mestaruus on meille ainoa tavoite” Haastattelut27.09.2024 - 17:30 Panu Markkanen Mestaruus muutti Olli Kuoksan suhtautumista uuteen kauteen – ”Olen saanut käydä läpi erilaisia tunteita” Haastattelut25.09.2024 - 17:30 Panu Markkanen Haastattelu: Akaa-Volleyn Petteri Tyynismaa janoaa MM-paikkaa: ”Koitan vielä nopeuttaa kehitystä” Haastattelut28.08.2024 - 17:30 Panu Markkanen