Kuva: UimaliittoPARIISI. Tokiossa olympiapronssia 200 metrin rintauinnissa voittanut Matti Mattsson jäi Pariisin olympia-altaassa samalla matkalla alkueriin.Mattsson oli alkuerissä 18:s. Olisi pitänyt siis päästä 16 parhaan joukkoon. Miksi näin kävi?– En tiedä. Aika pyssyyn se jäi. Eka sata lähti ihan hyvin. Sen jälkeen ei vaan liikkunut. Tämä ei todellakaan ole semmoinen tulos, missä kunnossa oltiin. Kyllä aika iso tutkiskelun paikka on, miksi se ei nyt lähtenyt, Mattsson kommentoi.Mattsson yllättyi sulamisestaan pahasti.– Tuli yllätyksenä. Odotin olevani paljon paljon paremmassa kunnossa. En todellakaan tiedä.Pettymys joka kerran yhtä pahaMattssonin mukaan valmistautuminen olympialaisiin sujui hyvin. Hän oli täysin ymmällään, ettei saanut itsestään irti enempää. – Mun mielestäni kaikki oli semmoista kuin olettikin. Aina arvokisojen alla rupeaa tutkimaan, että onko nyt huonosti ja onko sitä ja tätä. Jonkinnäköinen nuha tuossa oli, mutta en mä koe, että se olisi radikaalisti vienyt tilannetta huonompaan suuntaan. Mä en tykkää jossitella enkä selitellä asioita. Ei kuulu tapoihin.Mattsson ei ole päättänyt uransa jatkosta vielä. Hänen on ensin käsiteltävä Pariisin pettymys.– Kyllä joka kerta tää pettymys tuntuu yhtä pahalta. Nyt ainakin tuntuu todella pahalta. Muistan, kun Rion kisat päättyivät pettymykseen, mutta kyllä tämä harmittaa ihan älyttömän paljon. Ei voi mitään.Haastattelu: Otto Palojärvi💎 OLYMPIALAISET | 📍 PARIISI 🇫🇷Miesten 200m rintauinnin alkuerät💙 Matti Mattsson ⏱️ 2.11,18 📊 18.Mattssonin aika ei riitä välieriin. Kaikki tulokset: https://t.co/QkSUPu6Xz7#uinti #Paris2024 #PohjoisenTähdet | @OlympicTeamFI— Suomen Uimaliitto (@uimaliitto) July 30, 2024LUE MYÖS: Eveliina Määttänen kävi pohjalla – ”Käänteentekevä hetki” (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Matti Mattsson Olympialaiset Uinti Tuoreimmat Uutiset Colorado Avalanchessa kuohuu – NHL-seura tukki suomalaisen suun Krista Pärmäkoski bongattiin hiihtomiehen seurassa – nainen oli yhtä hymyä Miten käy AT Ski Teamin? Antti Tuisku astui nyt esiin Suomalainen floppihiihtäjä rikkoi hiljaisuuden – nyt on muutosten aika Enni Mälkönen sai tarpeekseen – jätti kaiken taakseen PP: Raimo Helmiseltä armoton temppu suomalaispelaajan ”surutyön” keskellä Kalle Palander ui syvissä vesissä – karu totuus näki päivänvalon Red Bull varautuu Max Verstappenin lähtöön – pöydällä on maailmanluokan korvaaja Kerttu Niskanen reagoi – vastasi hiihtolegendan ikävään viestiin Hiihtäjä Jasmi Joensuu päätti tehdä kunnon muodonmuutoksen Top Gear -suosikki hämmästeli uutista Ella Häkkisestä Colorado Avalanche teki vaivihkaa tylyn tempun Mikko Rantaselle Nyt se on julkista: Ylen rallisuosikki Henri Haapamäkeä nähdään jatkossa MTV:llä Krista Pärmäkoski sai melkoisen viestin hiihtoliitolta – ”Mitä tästä voi sanoa” Valtteri Bottas ällistytti poikkeuksellisella luksushankinnallaan – ”En usko, että maailmassa on toista” Lue myös: Akaa-Volleyn kova paluumuuttaja Niklas Seppänen: ”Mestaruus on meille ainoa tavoite” Haastattelut 27.09.2024 - 18:06 Panu Markkanen Mestaruus muutti Olli Kuoksan suhtautumista uuteen kauteen – ”Olen saanut käydä läpi erilaisia tunteita” Haastattelut 25.09.2024 - 16:55 Panu Markkanen Haastattelu: Akaa-Volleyn Petteri Tyynismaa janoaa MM-paikkaa: ”Koitan vielä nopeuttaa kehitystä” Haastattelut 28.08.2024 - 16:04 Panu Markkanen