Sportivo TV

Suomen maajoukkueen entinen päävalmentaja Jukka Jalonen on ollut Sisältö kuntoon -ohjelman vieraana.

Jaloselta tiedusteltiin jaksossa muun muassa, mikä on hänen hölmöin hankintansa. Jalonen löysi nopeasti esimerkin jääkiekon puolelta.

– Jälkeenpäin ajateltuna, heti jo sitten kun tämä meni juttu vähän kiville, niin yksi pelaajahankinta aikanaan, joka oli tavallaan aika kova hankinta. Mutta sitten kuitenkin oli liikaa huonoja asioita mukana, aloitti Jalonen.

– Hankittiin HPK:hon. Ihan tarkkaan muista, mikä vuosi oli (kausi 2006–2007), mutta 2000-luvun alussa Billy Tibbetts -niminen kaveri, joka oli neljä vuotta ollut pelaamatta, kun oli ollut Linnassa. Mutta erittäin hyvä pelaaja. Pelasi HPK:ssa, ehti pelata neljä ottelua Liigassa, siis runkosarjassa. Neljä plus neljä, eli kahdeksan tehopistettä. Oli ihan hyvä pelaaja. Varmaan kautta aikoinaan tehokkain pelaaja Kerhon historiassa. Piste per peli, okei neljä peliä vain, mutta kahdeksan pistettä, selvitti Jalonen.

Jalonen kertoi sitten tarkemmin, mikä oikein meni pieleen Tibbettsin kohdalla. Hän myönsi, että merkit olivat selvät.

– Mutta sitten ilmeisesti taustalla oli semmoinen, että oli tullut joku palkkatarjous vähän isompi. Oli koeajalla meillä ja IFK tarjosi vähän enemmän rahaa, ja hän menikin IFK:hon loppukaudeksi. Sitten oltiin puolivälierissä vastakkain ja voitettiin IFK laulukuoroon. Se oli semmoinen juttu, että ensin tuntui pahalta se, että kaksi pistettä per peli -äijä lähtee. 

– Mutta sitten kun siinä oli vähän kaikennäköistä muuta taustalla, ei kovin fiksua käyttäytymistä kentän ulkopuolella, niin se oli tavallaan erittäin hyvä, että lähtikin. Siitä olisi tullut vaikeuksia meille ihan varmasti. Ja sitten olen joskus ihan piruttaaan käynyt katsomassa, että onko Billy vielä hengissä. Mutta ne vankila-ajat ovat vissiin saaneet vähän jatkoakin, että se elämänhallinta ei vaan ollut. Näki se tavallaan siitä persoonasta, että hänellä ei ollut ihan kaikki kunnossa tuolla korvien välissä. 

– Mutta pelaajana oli kyllä ihan huikea fysiikka. Räjähtävyys ja nopeus, kaikki NHL-pelaajan elementit olemassa. Paitsi sitten tärkein puuttui. Selässä oli iso tatuointi, jossa luki ”Tibbetts”. Aika harvalla on oma nimi selässä niin kuin tatuoituna. Mutta hänellä oli. Emme kauan ehtineet hänen palveluksistaan nauttia, mutta se oli sellainen. Tietyllä tavalla kuitenkin oli vähän hölmö hankinta, arvioi Jalonen.

Tibbetts teki IFK:ssa runkosarjassa 15 ottelussa pisteet 3+8=11. Pudotuspeleissä hän jäi viidessä ottelussa tehoihin 1+1.

LUE MYÖS: Ylen Laura Arffman pöyristyi kohtelustaan EM-kisoissa – ”Käsittämätön juttu” (UrheiluAreena.fi)