Kuva: All Over PressJukurit aloitti SM-liigakauden vahvasti uuden päävalmentajansa Marko Tuomaisen alaisuudessa.Joukkue murskasi HPK:n rumin lukemin 7–3. Tuomainen ei toki ollut ottelun jälkeen yhtä hymyä. Häntä kaiveli hieman se, että HPK nousi kolmannen erän alussa 0–5-tilanteesta kahden maalin päähän tilanteeseen 3–5. – Siinä vähän kuriton jäähy ja siitä kolmella viittä vastaan. Siitä sitten maali ja heti perään toinen. Sen jälkeen sitten vielä vähän huono puolustusalueen pelaaminen, myytiin helpolla keskusta ja siitä vielä kolmas omiin. Iso hatunnosto kuitenkin joukkueelle, että keräsi siinä vielä itsensä ja alkoi pelata kuten oli sovittu, kommentoi Tuomainen seuran verkkosivuilla.Tuomainen piti silti kokonaisuudessa näkemästään. Hän muistutti, että matka on vielä pitkä.– Saatiin kyllä hyvä ja energinen startti, mitä haettiinkin. Oltiin alussa tehokkaita ja jopa hieman onnekkaitakin. Päästiin vähän helposti siinä karkuun. Todella tyytyväinen olen kuitenkin, että saatiin näkymään niitä asioita, joita tuossa harjoituskaudella käytiin läpi ja mihin tässä ekassa pelissä tähdättiin. Valmishan meidän paketti ei tule olemaan pitkään aikaan, mutta kuten joukkueellekin sanoin, niin ollaan tarpeeksi valmiita voittamaan ensimmäinen peli, totesi Tuomainen.LUE MYÖS: Eveliina Määttänen kävi pohjalla – ”Käänteentekevä hetki” (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp HPK Jukurit Liiga Marko Tuomainen SM-liiga Tuoreimmat Uutiset Suomen vapaaottelutähti kohtasi Habib Nurmagomedovin – veti hetkessä johtopäätöksensä Kalle Rovanperä musersi Toyota-tähden – pomo teki selväksi, ettei tämä saa toistua Colorado Avalanchessa kuohuu – NHL-seura tukki suomalaisen suun Krista Pärmäkoski bongattiin hiihtomiehen seurassa – nainen oli yhtä hymyä Miten käy AT Ski Teamin? Antti Tuisku astui nyt esiin Suomalainen floppihiihtäjä rikkoi hiljaisuuden – nyt on muutosten aika Enni Mälkönen sai tarpeekseen – jätti kaiken taakseen PP: Raimo Helmiseltä armoton temppu suomalaispelaajan ”surutyön” keskellä Kalle Palander ui syvissä vesissä – karu totuus näki päivänvalon Red Bull varautuu Max Verstappenin lähtöön – pöydällä on maailmanluokan korvaaja Kerttu Niskanen reagoi – vastasi hiihtolegendan ikävään viestiin Hiihtäjä Jasmi Joensuu päätti tehdä kunnon muodonmuutoksen Top Gear -suosikki hämmästeli uutista Ella Häkkisestä Colorado Avalanche teki vaivihkaa tylyn tempun Mikko Rantaselle Nyt se on julkista: Ylen rallisuosikki Henri Haapamäkeä nähdään jatkossa MTV:llä Lue myös: Colorado Avalanchessa kuohuu – NHL-seura tukki suomalaisen suun Jääkiekko 06.04.2026 - 21:45 Lasse Honkanen PP: Raimo Helmiseltä armoton temppu suomalaispelaajan ”surutyön” keskellä Jääkiekko 06.04.2026 - 11:54 Lasse Honkanen Colorado Avalanche teki vaivihkaa tylyn tempun Mikko Rantaselle Jääkiekko 05.04.2026 - 16:00 Lasse Honkanen