Kuva: All Over PressJukurit aloitti SM-liigakauden vahvasti uuden päävalmentajansa Marko Tuomaisen alaisuudessa.Joukkue murskasi HPK:n rumin lukemin 7–3. Tuomainen ei toki ollut ottelun jälkeen yhtä hymyä. Häntä kaiveli hieman se, että HPK nousi kolmannen erän alussa 0–5-tilanteesta kahden maalin päähän tilanteeseen 3–5.– Siinä vähän kuriton jäähy ja siitä kolmella viittä vastaan. Siitä sitten maali ja heti perään toinen. Sen jälkeen sitten vielä vähän huono puolustusalueen pelaaminen, myytiin helpolla keskusta ja siitä vielä kolmas omiin. Iso hatunnosto kuitenkin joukkueelle, että keräsi siinä vielä itsensä ja alkoi pelata kuten oli sovittu, kommentoi Tuomainen seuran verkkosivuilla.Tuomainen piti silti kokonaisuudessa näkemästään. Hän muistutti, että matka on vielä pitkä.– Saatiin kyllä hyvä ja energinen startti, mitä haettiinkin. Oltiin alussa tehokkaita ja jopa hieman onnekkaitakin. Päästiin vähän helposti siinä karkuun. Todella tyytyväinen olen kuitenkin, että saatiin näkymään niitä asioita, joita tuossa harjoituskaudella käytiin läpi ja mihin tässä ekassa pelissä tähdättiin. Valmishan meidän paketti ei tule olemaan pitkään aikaan, mutta kuten joukkueellekin sanoin, niin ollaan tarpeeksi valmiita voittamaan ensimmäinen peli, totesi Tuomainen.LUE MYÖS: Analyysi: Jarmo Kekäläisen oppipoika tekee käsittämätöntä työtä NHL:ssä (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp HPK Jukurit Liiga Marko Tuomainen SM-liigaTuoreimmat Uutiset HJK-tähden temppu shokkitappiossa ällistytti – ”Herranjestas” Yhteiskuva julki: Enni Mälkönen löysi erityisen henkilön rallipiireistä Tästä ei Suomessa hiiskuta – NHL-asiantuntijalta tyly tuomio Mikael Granlundista Nyt se on varmaa: Rallilegenda Sebastien Ogier teki kovan peliliikkeen Toyotan Juha Kankkunen sai nyt brutaalin kysymyksen Kalle Rovanperästä Kulisseissa kuiskitaan: Tuhoaako tämä mies Valtteri Bottaksen F1-unelman? Kamerat tallensivat: Erling Haalandin toiminnasta leviää ikävä väite Sebastian Ahon Carolina Hurricanes rysäyttämässä vielä kunnon siirtopommin Ott Tänakin temppu Kreikan MM-rallin jälkeen ällistyttää Yllätyskäänne: Manchester United virittelee nyt kunnon siirtopommia Kohun jälkeen: Teemu Selänne sai musertavan uutisen – ”Hieno mies on poissa” Asiantuntija: Max Verstappenin F1-kohtalo on sinetöity Kalle Rovanperä lausui sen yhden sanan – huoli heräsi välittömästi Jere Karalahti esitteli lyöntivoimaansa – tuomio oli selvä Valtteri Bottas tekemässä valtavan ratkaisun – tuhoaako hän F1-uransa lopullisesti?Lue myös: Tästä ei Suomessa hiiskuta – NHL-asiantuntijalta tyly tuomio Mikael Granlundista Jääkiekko02.07.2025 - 13:04 Lasse Honkanen Sebastian Ahon Carolina Hurricanes rysäyttämässä vielä kunnon siirtopommin Jääkiekko02.07.2025 - 13:04 Lasse Honkanen Kohun jälkeen: Teemu Selänne sai musertavan uutisen – ”Hieno mies on poissa” Jääkiekko01.07.2025 - 13:04 Lasse Honkanen