Yksi modernin ajan suurimmista Leijona-sankareista, Mikael Granlund, tulee mukaan Tshekin MM-kisoihin. Leijonien GM Jere Lehtinen ilmoitti asiasta lauantaina. Granlund on aiemminkin toiminut Jukka Jalosen joukkueen luottomiehenä – ja tuloksena on tullut kaksi maailmanmestaruutta.

– Granlund on luonnollisesti loistava lisä meidän kokoonpanoomme ja on hienoa saada hänet mukaan kisoihin, Lehtinen kertoi.

Lehtinen tiedotti myös, että Jesse Puljujärvi liittyy joukkueeseen. Suoraa paikkaa kisoissa ei tekstissä luvattu, mutta EHT-turnauksen kautta voi sellainen hyvin aueta. Ja todennäköisesti aukeaakin.

Leijonat jatkaa leiritystään ensi viikolla Ruotsissa. Joukkue kohtaa Ruotsin kahdesti.