KuvituskuvaKuva: All Over PressRallimaailma on saanut valitettavan uutisen. Pitkän uran lajin parissa tehnyt Morrie Chandler on kuollut.Kyseessä on yksi rallin suuria pioneereja. Hän vahvisti lajin asemaa Uudessa-Seelannissa ja maailmalla. Chandler teki vahvasti töitä sen eteen, että Uusi-Seelanti säilytti pitkään paikkansa rallin MM-sarjassa. Sen lisäksi hän oli jäsenenä kansainvälisen autoliiton FIA:n WRC-komissiossa.Chandler työskenteli pitkään FIA:ssa. Hän nousi lopulta rallin MM-sarjan komission puheenjohtajaksi ja FIA:n urheilupuolen varapuheenjohtajaksi.– Morrie oli jättiläinen. Ei vain rallissa vaan moottoriurheilussa yleisesti.– Hän johti vahvasti ja intohimoisesti, ja oli ilo työskennellä hänen kanssaan rallin MM-sarjan kasvun ja kehityksen eteen. Hän on suuri menetys meille kaikille, mutta hänen perheensä ja ystävänsä voivat olla ylpeitä hänen valtavasta panoksestaan, sanoi WRC:n tapahtumajohtaja Simon Larkin tiedotteessa. Näytä tämä julkaisu InstagramissaHenkilön FIA – Official account (@fia.official) jakama julkaisuPäivitys tästä.LUE MYÖS: MTV:n asiantuntija villiintyi – rajua tekstiä Sami Pajarista (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Morrie Chandler Tuoreimmat Uutiset Juha Miedolta uskomaton paljastus – tehnyt kaikille arkisen asian ”vain kerran elämässään” UC: HIFK heitti maailmanmestarin pihalle – todellisesta syystä vaiettiin Pusutteluksi meni, kun TV-kamera kääntyi – Ylen Laura Arffman hempeili IL: Jokerit voitti tarjouskilpailun – iso vonkale tarttui haaviin Esapekka Lappi hyppäsi melkoisen auton rattiin – ilmoille heitto uudesta urasta ”Hyi helvetti” – Nooralotta Nezirin treenit saivat karun käänteen Robert Helenius antoi melkoisen oppitunnin nyrkkeilijälle Suomessa Mustaa valkoisella: Kerttu Niskasen aikakausi on ohi Leijonatähti sai ”järkyttävän” tarjouksen KHL:stä – NHL-unelma tuhoutui siihen Kaisa Mäkäräinen teki paluun – kiusallinen ongelma nosti heti päätään Järkyttävä hiihtouutinen – Jasmi Joensuu surun murtama Yle: Saga Vanninen teki kaikessa hiljaisuudessa yllättävän aluevaltauksen Antero Mertarannalta skandaalinkäryinen väite: HIFK:ssa tapahtunut vallankaappaus Kohta mennään: Suomalainen keihäänheiton maailmanmestari palaa seitsemän vuoden tauon jälkeen Sami Pajarin oli puhallettava peli poikki – pelkona potkuilmoitus Toyotalta Lue myös: Esapekka Lappi hyppäsi melkoisen auton rattiin – ilmoille heitto uudesta urasta Ralli 11.04.2026 - 13:51 Lasse Honkanen Sami Pajarin oli puhallettava peli poikki – pelkona potkuilmoitus Toyotalta Ralli 10.04.2026 - 09:48 Lasse Honkanen VM: Jari-Matti Latvala puhui avoimesti ongelmistaan Janni Hussin kanssa Ralli 09.04.2026 - 17:49 Lasse Honkanen