Kuva: LiigaPelicans kaivoi parhaan osaamisensa esiin silloin, kun sitä eniten tarvittiin. Lahtelaiset lähtivät ennakkoluulottomasti hakemaan finaalisarjan ensimmäistä voittoa Tapparasta, vieläpä Tampereelta. Ja se voitto myös tuli. Ei tosin helposti vaan hyvin pitkän kaavan mukaan.Pelicans meni johtoon Valtteri Kemiläisen henkilökohtaisen virheen jälkeen. Lubos Horky (kuvassa) jatkoi omaa putkeaan ja teki taas maalin, kuten teki myös kahdessa aiemmassa finaalissa. Tappara kuittasi pelin tasoihin, jälleen virheen seurauksena. Pelicansin maalivahti Niklas Kokko pelasi huolimattomasti kiekkoa maalin takana ja Otto Rauhala teki jo pudotuspelien kuudennen maalinsa.Seuraavaa maalia saatiin odottaa pitkään ja hartaasti. Molemmat maalivahdit, Kokko ja Tapparan Christian Heljanko, esittivät huippupelastuksia. Tosin viimeistelyssäkin oli molemmilla joukkueilla parantamisen varaa. Tappara esimerkiksi tuhlasi viiden minuutin ylivoimansa saamatta oikeasti mitään aikaan.Pelicans oli jäljessä kaksi ensimmäistä ottelua, mutta nyt näytti toiselta. Joukkueen konkaripelaaja Juhamatti Aaltonen arvioi ottelua pelin jälkeen MTV:n haastattelussa seuraavasti:– Oltiin välillä aika purjeissa, mutta jatkoaikaa hallittiin, roikkui ilmassa. Hieno maali Carlssonin kentältä, Aaltonen sanoi.– Pitää olla kärsivällinen, ei näiden kanssa ei voi lähteä maalintekokilpailuun. Pitää olla tyly, kun on paikka. Uskottiin, että paikka saadaan.Tapparan puolustaja Veli-Matti Vittasmäki manasi ottelun jälkeisessä haastattelussa merkkausvirhettä, joka toi Pelicansille ratkaisupaikan. Mutta maalin isä oli Ryan Lasch, joka teki vahvan esityön ja lopulta vapautti upealla syötöllä Patrick Carlssonin, joka pamautti suoraan syötöstä ajassa 84.40 eli toisessa jatkoerässä. Finaalisarja jatkuu ensi perjantaina Lahdessa. Otteluvoitot ovat nyt Tapparalle 2-1.Pelicans ottaa ensimmäisen kiinnityksen! 👏🔥Game 4 tänä perjantaina Isku Areenassa. Ottelutuloksen tarjoaa Famuri – Paikallinen kiinteistöhuollon ammattilainen#PelicansFi #Tappara #Liiga 📸: Tomi Natri pic.twitter.com/tw7xicAn5C— Lahden Pelicans (@PelicansFi) April 24, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Tapparalla on yksi heikko kohta (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Juhamatti Aaltonen Liiga Pelicans Tappara Tuoreimmat Uutiset Leveneekö Sebastian Ahon hymy entisestään? Carolinaan huhuillaan nyt supertähteä Seuran haluama pelaaja puhui kerran Jonne Virtasen kanssa – veti heti johtopäätöksensä F1-varikolta saatiin koskettava paljastus Michael Schumacherista Kanadalainen NHL-asiantuntija seurasi Aatos Koivun pelaamista – tuomio oli selvä Valtteri Bottaksen autotalliin päätyi todellinen harvinaisuus – tällaista menopeliä ei taatusti monelta löydy Lotta Haralan juhlia varjosti iso pettymys – tämä meni pieleen Yle: Janni Hussi ällistyi rallimiehen tempusta vierellään Selostajat pöyristyivät Kalle Rovanperän puheista – miten suomalainen voi sanoa jotain tuollaista? Lewis Hamilton ei voinut käsittää, mitä hänelle sanottiin tiimiradiossa – reaktio kertoo kaiken Apu: Jokereiden pomo ei voinut käsittää, mitä hänen silmänsä todistivat hallissa F1-legenda Mika Salo sai käsiinsä melkoisen menopelin Jääkiekkoseuralta ikävä uutinen Mikko Rantasesta SM-liigaseuran harjoituksiin ilmestyi kovan luokan NHL-nimi Nyt tuli puskista: Valtteri Bottakselle yllättävä F1-pesti Maailmalla ällisteltiin: Mitä suomalaiset rallifanit oikein tunkevat suuhunsa katsomossaLue myös: Leveneekö Sebastian Ahon hymy entisestään? Carolinaan huhuillaan nyt supertähteä Jääkiekko02.08.2025 - 23:13 Lasse Honkanen Seuran haluama pelaaja puhui kerran Jonne Virtasen kanssa – veti heti johtopäätöksensä Jääkiekko02.08.2025 - 23:13 Lasse Honkanen Kanadalainen NHL-asiantuntija seurasi Aatos Koivun pelaamista – tuomio oli selvä Jääkiekko02.08.2025 - 23:13 Lasse Honkanen