Jääkiekon Mestiksen ensimmäinen finaali oli juuri niin tasainen kuin ennalta odotettiin. Runkosarjan voittaja IPK aloitti kotona Imatran Ketterää vastaan ja iisalmelaiset joutuivat juuri niin lujille kuin oli ajateltu. Lopulta ratkaisu jouduttiin hakemaan jatkoerästä.Ketterä aloitti vahvasti ja meni toisen erän alussa jo 2-0 johtoon. Sitten IPK:n kovaksi tiedetty ylivoima iski: Austin Alger teki maalin, Alex Berardinelli ja Juuso Arola syöttivät. Ketterä meni vielä kerran maalin johtoon, mutta sitten alkoi kotijoukkueen tulitus. Erän lopussa IPK tuli maalin päähän ja kolmannen erän alussa kaksi pikamaalia nostivat kotijoukkueen 4-3 johtoon. Ketterä näytti jälleen luonnetta ja Eetu Paasovaaran ottelun toisella osumalla vierasjoukkue tuli tasoihin ja vei ratkaisun jatkoerään.Jatkoerää oli pelattu 15.56, kun IPK:n ylivoima iski tutuin nimin: Auger teki, Berardinelli ja Arola syöttivät. Ensimmäinen finaali IPK:n nimiin maalein 5-4.Finaalisarjan toinen ottelu pelataan keskiviikkona. Tuolloin isäntäjoukkueena on Ketterä. Keskiviikkona pelataan myös Mestiksen pronssiottelu Kiekko-Espoon ja Hermes. IPK VOITTAA! 🔥Austin Alger ratkaisee jatkoajalla ajassa 75:56.😎Keskiviikkona jatkuu.#MeOlemmeIPK #IPKedustus #Mestis pic.twitter.com/uGp04iHHX2— Iisalmen Peli-Karhut (@IPKedustus) April 8, 2024 LUE MYÖS: Ylen Laura Arffman pöyristyi kohtelustaan EM-kisoissa – ”Käsittämätön juttu” (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp IPK Ketterä Mestis Lue myös: Jukka Jalonen haukkui entisen SM-liigatähden pystyyn: ”Ei kaikki kunnossa korvien välissä” Jääkiekko 14.08.2026 - 21:40 Lasse Honkanen PP: Kärppien ja tähtipelaajan neuvottelut loppuivat yhteen kysymykseen – otti ja lähti toiseen SM-liigaseuraan Jääkiekko 13.08.2026 - 19:44 Lasse Honkanen Ex-pelaaja: Jokereiden sisällä on tikittävä aikapommi Jääkiekko 12.08.2026 - 18:01 Lasse Honkanen