Käytännössä täysin tuntematon suomalaismaalivahti Waltteri Ignatjew nousi kerralla otsikoihin kotimaassa. Mies teki NHL-sopimuksen Calgary Flamesin kanssa. Hän on siinäkin mielessä harvinaisuus, ettei tilillä ole ainuttakaan maaottelua ja Liigassakin hän on torjunut vain viidessä ottelussa.

Viime kaudella Ignatjew pelasi Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Moran riveissä. Joukkue eteni pitkälle ja Ignatjew valittiin sarjan parhaaksi maalivahdiksi. Nämä näytöt herättivät Calgaryn ja yksi kaikkien aikojen yllättävimmistä suomalaispelaajan NHL-sopimuksista syntyi.

Sopimus on Ilta-Sanomien mukaan yksivuotinen. Suomessa hän on pelannut urallaan KeuPan, Kiekko-Vantaan, Bluesin, Jokerien sekä TPS:n juniorijoukkueissa. Mestiksessä hän pelasi KeuPan, Kiekko-Vantaan, Kiekko-Espoon ja SaPKon riveissä. SM-liigan viisi ottelua tulivat Jukurien tolppien välissä.

Ihan täysin meriittejä ei Ignatjew ole. Hänet on valittu Ruotsin palkinnon lisäksi Mestiksen tähdistöön. Urallaan hän on voittanut kaksi Mestiksen mestaruutta.