Kuva: All Over PressJarmo Kekäläinen on saanut tällä kaudella paljon huomiota Pohjois-Amerikassa. Kekäläiselle on tullut kiitosta hänen työstään Buffalo Sabresin GM:nä.The Athletic on nyt tehnyt jutun, jossa käsitellään Kekäläisen uran vaiheita. Esille tuli myös Kekäläisen pesti HIFK:n general managerina vuosina 1995–1999. Kekäläisen alaisuudessa pelasivat esimerkiksi Olli Jokinen, Jarkko Ruutu, Brian Rafalski, Kimmo Timonen, Tim Thomas ja Niklas Bäckström. Tuo joukkue dominoi SM-liigaa kaudella 1997–1998.Kekäläinen myönsi nyt, että alku ei ollut helppoa tuossa joukkueessa.– Alkukaudesta oli jonkin verran turbulenssia persoonien takia. Yksi oppi oli se, ettei jääkiekkojoukkue voi koostua pelkistä kuoropojista. Mukana on monenlaisia persoonia, ja niitä täytyy osata johtaa, avasi Kekäläinen.HIFK:n päävalmentajana nykyään työskentelevä Olli Jokinen kommentoi Kekäläistä varsin ylistävin sanoin The Athleticille.– Hän johtaa esimerkillä. Meillä oli 90-luvulla Helsingissä sanonta, että kun Jarmo sanoi kaikkien olevan hyvässä kunnossa, se tarkoitti, että meidän pitää olla paremmassa kunnossa kuin Jarmo, koska hän on varmasti hyvässä kunnossa. Hän on GM, mutta silti voittaa meidät kuntotestissä.– Joissakin ihmisissä on se juttu, että kun he astuvat huoneeseen, heillä on tietty aura. Häntä kohtaan syntyy heti kunnioitus sen perusteella, miten hän käyttäytyy ja puhuu, sanaili Jokinen.Jokisen mukaan Kekäläinen teki myös nopeasti selväksi, jos pelaajilla ei kulkenut. Hän kertoi, että Kekäläinen vaati pelaajiltaan etenkin yrittämistä.LUE MYÖS: IL: Hiihtorakas teki ikävän tempun Johanna Matintalolle (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Buffalo Sabres HIFK Jarmo Kekäläinen NHL Olli Jokinen Tuoreimmat Uutiset Juha Miedolta uskomaton paljastus – tehnyt kaikille arkisen asian ”vain kerran elämässään” UC: HIFK heitti maailmanmestarin pihalle – todellisesta syystä vaiettiin Pusutteluksi meni, kun TV-kamera kääntyi – Ylen Laura Arffman hempeili IL: Jokerit voitti tarjouskilpailun – iso vonkale tarttui haaviin Esapekka Lappi hyppäsi melkoisen auton rattiin – ilmoille heitto uudesta urasta ”Hyi helvetti” – Nooralotta Nezirin treenit saivat karun käänteen Robert Helenius antoi melkoisen oppitunnin nyrkkeilijälle Suomessa Mustaa valkoisella: Kerttu Niskasen aikakausi on ohi Leijonatähti sai ”järkyttävän” tarjouksen KHL:stä – NHL-unelma tuhoutui siihen Kaisa Mäkäräinen teki paluun – kiusallinen ongelma nosti heti päätään Järkyttävä hiihtouutinen – Jasmi Joensuu surun murtama Yle: Saga Vanninen teki kaikessa hiljaisuudessa yllättävän aluevaltauksen Antero Mertarannalta skandaalinkäryinen väite: HIFK:ssa tapahtunut vallankaappaus Kohta mennään: Suomalainen keihäänheiton maailmanmestari palaa seitsemän vuoden tauon jälkeen Sami Pajarin oli puhallettava peli poikki – pelkona potkuilmoitus Toyotalta Lue myös: UC: HIFK heitti maailmanmestarin pihalle – todellisesta syystä vaiettiin Jääkiekko 11.04.2026 - 19:50 Lasse Honkanen IL: Jokerit voitti tarjouskilpailun – iso vonkale tarttui haaviin Jääkiekko 11.04.2026 - 15:56 Lasse Honkanen Leijonatähti sai ”järkyttävän” tarjouksen KHL:stä – NHL-unelma tuhoutui siihen Jääkiekko 10.04.2026 - 21:45 Lasse Honkanen