Kuva: All Over Press Sportivo TVBuffalo Sabresin GM Jarmo Kekäläinen on operoinut vahvasti NHL:n pelaajamarkkinoilla. Aivan kaikki kovat kaupat eivät ole toki onnistuneet.NHL:n sisäpiiriläinen Elliotte Friedman kertoi hiljattain FAN Hockey Show’ssa, että Kekäläisen tiukka linja tuhosi todella merkittävän pelaajakaupan. Friedman vahvisti, että Sabres oli Winnipeg Jetsin maalivahdin Connor Hellebuyckin perässä. Hän kertoi, että Kekäläisen ei kuitenkaan taipunut.– Sain eilen puhelun Connor Hellebuyckista, ja soittaja sanoi, että olin oikeassa: Hellebuyck oli valmis siirtymään Buffaloon. Hän oli antanut siitä merkkejä. Kyseinen henkilö on varsin hyvin verkostoitunut, ja hänen käsityksensä oli, ettei siirto ollut kuitenkaan niin lähellä kuin monet meistä antoivat ymmärtää.– Yksi ongelmista taisi olla se, että Winnipeg halusi yhden neljännen varausvuoron, mutta halusi samalla pitää kahdeksannen vuoron. Ja kuulemani mukaan Buffalo oli sitä mieltä, että ei, me tarvitsemme sen kahdeksannen varausvuoron. Se taisi olla yksi todellisista haasteista, avasi Friedman. Kekäläinen piti siis tuon nelosvarauksen Sabresilla ja nappasi sillä puolustaja Daxon Rudolphin. Seuraan ei ole vielä hankittu uutta veskaria. Devon Levi sen sijaan kaupattiin Edmontoniiin.LUE MYÖS: Ismo Lehkoselta suorat sanat Liiga-faneista – ”H*lvetin vaikea pistää all in” (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Buffalo Sabres Connor Hellebuyck Jarmo Kekäläinen NHL Lue myös: NHL-legenda Teemu Selänne surun murtama – ”Jäämme kaipaamaan” Jääkiekko 11.10.2026 - 18:01 Lasse Honkanen HIFK tavoittelee tähtihyökkääjää – IL:ssä lyötiin pöytään kovan luokan nimi Jääkiekko 11.10.2026 - 11:51 Lasse Honkanen Jokereiden toiminta katkaisi kamelin selän – Ilveksen leirissä vati nurin: ”Tyylitaju, sitä ei voi ostaa” Jääkiekko 11.10.2026 - 07:40 Lasse Honkanen